Meillä on oikeutemme, mutta velvollisuudet, missä ne ovat?

Viime viikon ehdoton uutisaihe oli koulussa kuvattu video, jossa oppilaat ärsyttivät opettajan huutamaan ja raivoamaan oppilaille. Opettaja haukkui oppilaat huonosti kasvatetuiksi kotona ja oppilaat antoivat takaisin, että tiedämme oikeutemme ja kuvaamme sinut videolle. Ja eikun nettiin vaan.

Opettaja teki tietysti virheen kun provosoitui. Nykyään kai opettajan täytyy niellä kaikki ja toivoa silti, ettei päädy nettiin. Ei kyllä kateeksi käy niitä, jotka joutuvat lasten ja varsinkin nuorten kanssa nykyään tekemisiin työnsä puolesta ja eivät voi antaa kaikessa periksi. Pulassa ovat.

Mutta millä ihmeellä ketään voi kasvattaa, jos mitään ei voi sanoa vastaan. Täytyy olla turhauttavaa. Kun itse olin yläasteella jo yli 20 vuotta sitten kaikki oli kaaosta ja opetusta oli vaikeaa saada. Ihmettelen miten Suomen oppimistulokset voivat olla huippuluokkaa. Joko maailmalla koulujen kaaos on vielä pahempi tai sitten siellä ei vaadita yhtään mitään.

Tietysti kouluja on erilaisia, mutta on helvetin väärin, jos toiset saavat surkeaa opetusta sen takia, että häiriköt saavat mellastaa siksi, että opettajat eivät uskalla puuttua. Silloin kun itse olin yläasteella ei sentään ollut näitä nuoria kuvaamassa joka paikassa opettajien ja muiden oppilaiden nöyryyttämistä.

En kyllä usko, että nuorten fyysisellä rankaisullakaan saavutettaisiin suuria tuloksia. Hakkaaminen ja nöyryyttäminen tekee ihmisestä entistä vihaisemman. Samoin tekee kaiken ymmärtäminen. Hakusessa ovat koulumme. Todella.

Kaikki me tiedämme nykyään kaikki oikeutemme. Mutta missä ovat velvollisuudet. Nuorilla ei kai ole velvollisuutta edes omin neuvoin saapua kouluun.

Kommentit

Suositut postaukset