Lapsuuden loppu: Koivisto

Mauno Koivisto nukkui pois viime perjantaina varsin iäkkäänä. Koivisto toi mukanaan muistoihin ne ajat, kun maailma nyt vaan jotenkin turvallisemmalta paikalta. Koiviston halu "fundeerata" päätöksiä tuntuisi nykyjohtajan mielestä hirveältä. Kuulostaa vanhan miehen puheelta ja kai sitten olen jo vanha.


Nythän kaikki suunnitelmat on hösättävä kasaan ja katsoa sitten mitä tapahtuu ja toivoa parasta sekä pelätä pahinta. Presidenttiys lienee ainoa instituutio, johon liittyy vielä jonkinlainen arvovalta. Presidentin ei tarvitse mainostaa mielipiteitään sosiaalisessa mediassa ja Suomessa presidentti harvemmin muutenkaan ajautuu mihinkään julkiseen riitaan.


Koivisto oli sen ajan presidentti kun olin lapsi. No joo, Kekkonenkin oli, mutta silloin en kyennyt vielä kovin paljon ajattelemaan. Ja lapsena jaksoin vielä katsoa ne presidentin uudenvuodenpuheetkin, nykyään niitä tulee harvemmin seurattua kovinkaan tarkasti.


Ennen presidentin ulkomaanmatkatkin olivat tapahtuma. Kuka muuten muistaa, missä Niinistö on käynyt viimeksi.


Koivisto oli sen ajan miehiä, että hän oli sodankin käynyt. Liekö siitä hänelle tullut se viisas harkintakyky. Kun on nähnyt kuolemaa silmästä silmään, tietää, ettei elämässä ole pahempaa odotettavissa kuin kuolema.


Mutta joo. Ajat muuttuvat. Ihmiset ovat nopeampia, mutta mieli hitaampi.