Kuolisitko mielipiteidesi vuoksi?

Olen lueskellut kirjaa Palava totuus, joka sisältää historian merkittävimpiä puolustuspuheita. Historian saatossa sitä on jouduttu oikeuistuimen eteen monia kertoja syyttömänä omien mielipiteiden takia. Tai että on vain milloinkin vallitsevalle hallintojärjestelmälle syystä tai toisesta uhka.

Onnekkaita ovat tietenkin ovat he olleet. Jotkut kun eivät ole saaneet mahdollisuutta edes puolustautua, vaan kuula on tullut kalloon heti tai giljotiini heilahtanut.

Suurin osa ihmisistä on alistuvaa porukkaa. Harvat riskeeraavat henkeään vakaumuksensa takia tai vaikka vain pelkästään sen vuoksi, mitä he ovat. Näin kävi esimerkiksi Oscar Wildelle, joka tuomittiin oikeasti siitä, että sattui olemaan homo.

Käsi sydämelle tietysti jokaiselle, että riittäisikö itselläänkään usko astua teloitusryhmän eteen vain sen vuoksi, että uskoisi asiansa olevan oikea. Tosin tuota tilannetta on vaikea ennakoida, ennen kuin se on edessä.

Mikä sitten on riittävä usko tai mielipide, jonka puolesta kannattaisi kuolla tai tulla suljetuksi tyrmään loppuiäkseen. Kannattaako minkään asian puolesta loppujen lopuksi menettää elämänsä. Silloin kyllä ehkä, jos tietää, että oma kuolema saattaisi säästä muita kuolemalta.

Helpompi on olla uskomatta mihinkään ja siihen elämä helposti johtaa. Vain vahvimmat taitavat säilyttää suuren uskon. Toiset sinnittelevät päivästä toiseen tai eivät enää välitä.

Kommentit

  1. Kirjoittajakin edustaa tätä semanttista pirstomielisyyttä. Koetetaan nyt pitää mielessä kirkkaana, että maassa tai järjestelmässä, jossa voi joutua tuomioistuimen eteen mielipiteittensä takia, ei ole minkäänlaisia OIKEUSistuimia.

    VastaaPoista
  2. Kai niissäkin nimelliset oikeusistuimet on. Toki vain näön vuoksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset