Punaisen kuolema (runo)

Katson teloittajiani silmiin.
Minulla ei ole syytä piilottaa katsettani.
Tiedän, että tämä on loppuni.
Tiedän, miksi taistelin.
En tiedä enää.
Kohta olen kuollut.
Minua ei ole.
Oliko tämä kaikki turhaa.
Sitäkään en tiedä.
En tunne heitä, jotka ampuvat minut kohta.
Hekään eivät tunne minua.
Jos tuntevatkin, ampuvat silti.
En halua armoa.
En edes saisi sitä.
Tiedän, että tämä on loppuni.
Parempi kuolla tuntemattomana.
Kyllä he tietävät, että kuolin.
Kaksikymmentäkahdeksan vuotta elin.
Jotain koin.
Kohta katson taivasta,
joka ei ota punaista vastaan.
Kyllä minä vihasinkin,
siksi olen tässä.
He, jotka minut ampuvat,
vihaavat vuorostaan enemmän.
Heillä on aseet.
Omani heitin ojaan.
Taisteluni on ohi.
Tiesin sen päättyvän.
Laukaus sattui hetken.
Ehdin ymmärtämään,
ettei se osunut sydämeen.
Näin laukaukset.
En pelännyt,
tiesin kuolemani tapahtuvan.
Ja kun minuun osui,
en ajatellut mitään,
poissa olivat Jeesus ja äiti.