Aloittelevan gonzo-journalistin aatoksia

Välillä tuntuu, että ihmisten murheet ovat pieniä. On aika onnellista, jos joku stressaa siitä, ettei lomalla ehdi tehdä kaikkea, mitä on suunnitellut. Itse olisin ikionnellinen, jos joskus näkisin sen päivän, että minulla olisi maksettu loma. Nyt luppopäivät tarkottavat sitä, ettei rahaakaan tule.

Valittaminen tai edes vanhojen haikailu ei ole kuitenkaan päivän teemani. Tässä kun olen luonut nahkaani uudelleen, olen ryhtynyt myös gonzo-journalistiksi. Hiljattain kävin kerjäämässä ja ruokajonossakin piipahdin. Ruokajonossa tunnelma oli hartaan hiljainen kuin hautajaisiin olisi ollut menossa. No, ei sinne viihtymään mennäkään. Tehokkaamin se jono kuitenkin liikkui kuin kaupassa.

Olen ollut ilmaa ihmisille tietyissä tilanteissa, mutta kokeilkaapa mennä kadulle kerjäämään. Koskaan ette tule olemaan ihmisille yhtä ilmaa. Kerjäläinen kun on ikävä muistutus siitä, ettei kaikilla mene hyvin.

Niin ja, voit kököttää tuntitolkulla, niin kolikot kyllä menevät lähistöllä istuvalle romanikerjäläiselle, eikä kotimaiselle. Myötätuntoa kun ei riitä kotimaisille pinnistelijöille. Sen olemme tosin tieneet jo kauan.

Ei tarvitse edes mainita, etten saanut kerjätessä rahaa. Olen ehkä liian pullea ja siisti vielä ollakseni uskottava kerjäläinen, kun en puliukoltakaan näytä korkeintaan muuten kuin juhlapyhien jälkeen. Juttu ilmestyy tätä kirjoitettaessa tällä viikolla. Käykäähän ostamassa Hymy-lehti, jos haluatte lukea jutun.

Mutta gonzoilussa on puolensa. Aivan uudella tavalla laitan itseni likoon kuin että soittaisin viidentoista minuutin pikapuhelun jollekin asiantuntijalle, nappaisin sen verkkoon ja lähtisin sitten tupakalle.

Ja yleensä journalismissa ei katsota hyvällä, että toimittaja tuo omia tuntemuksiaan ja mielipiteitään juttuunsa. Gonzoilu taas ei ole mitään ilman toimittajan henkilökohtaista kosketusta. Minähän joskus sentään rakastankin itseäni ja mielipiteitäni.

Seuraava gonzo-keikkakin on jo suunnitteilla.