Vaalit 2019: Kun Suomi karkaa toistensa todellisuudesta

Ajattelin, että en kirjoita eduskuntavaaleista tai politiikasta mitään, mutta en sitten voinut itselleni mitään. Jotenkin tuntuu, että Suomi karkaa todellisuudesta tai kansalaiset toistensa todellisuuksista.

Näistä vaaleista piti tulla maahanmuuttovaalit, mutta eipä tullutkaan. Suurin pakolaisaalto on ohi ja varsinaisesti mitään uutta, jota ei jo tiedettäisi, ei ole maahanmuuton osalta ilmennyt. Asemasotalinjat puolesta ja vastaan ovat visusti paikoillaan ja sieltä sitten sosiaalisessa mediassa tulitetaan vastapuolen asemiin.

Hoivavaaleiksikin arvuuteltiin. Ja osittain sitä nämä vaalit ovatkin. Puolueet itse vesittivät hoivakysymyksen, koska kaikki ovat samaa mieltä. Tarvitaan lisää hoitajia. Tällä pelattiin kysymys yli vaalien. Olisi todellinen ihme, jos vaalien jälkeen kaikki puolueet todella haluaisivat lisää hoitajia. Ja näin ei tule olemaan.

Ilmastonmuutos tuli puun takaa yhdeksi suurimmaksi vaalien teemaksi. Huolissaan sopii ollakin. Olisi todella lapsellista väittää, etteikö ilmastonmuutos olisi ongelma. Jotkut näin tekevätkin. Toiset haluaisivat pelastaa maailman hetkessä kieltämällä kaikki ja toiset keräävät pisteitä toteamalla, ettei mitään oikeasti tarvitse tehdä.

Ilmastonmuutos on kuitenkin sopivan teoreettinen aihe, jolla pystytään sumuttamaan konkreettisemmat ongelmat, jotka ovat aivan käsillämme. Syrjäytymisvaaleja ei näistäkään vaaleista saatu. Siinä sitä olisi oikea konkreettinen asia, johon poliitikoilla iskeä. Se ei vain tunnu kiinnostavan vaaleista toisiin.

Saska Saarikoski kirjoitti Hesarissa kuinka miehet ja naiset jopa äänestävät eri puolueita nykyään. Nuoret miehet äänestävät persuja ja naiset vihreitä. No, ihmekös tuo maassa, jossa miehet naiset tuntuvat kohtaavan ajatuksineen korkeintaan kuussa ja joissa edes lapsia ei enää synny, kun kukaan ei kelpaa toisilleen.

Vakavasti puhuen nuorten miesten syrjäytyminen on järkyttävä ilmiö. Miesten ja naisten oppimistulokset ovat kuin eri planeetalta. Ja koulutustaso. Kyllä miesten ja varsinkin nuorten miesten syrjäytymisestä puhutaan, mutta ei sille ongelmalle mitään ole tehty. Puhumattakaan nuoruuden ohittaneista miehistä, jotka saavat painia ongelmiensa kanssa omassa synkässä yksinäisyydessään.

En kyllä 20 vuotta sitten muuten olisi osannut arvata millainen Suomen poliittinen kartta on. Että Paavo Väyrysellä olisi oma puolue tai että Suomessa olisi Suomen Kansa Ensin -puolue. Tai että demarit flirttailevat ympäristöihmisten kanssa tai että pienen riikkiset persut saattavat olla Suomen toiseksi suurin puolue.

Ennen kokoomuksessa oli myötätuntoisiakin poliitikkoja, mutta ne tuntuvat hävinneen taivaan tuuliin. Ainakin meillä sentään yhä kaksi kommunistista puoluetta kuin 20 vuotta sitten niitä taisi olla peräti kolme kappaletta. Jotkut asiat sentään eivät häviä.

20 vuotta sitten ei myöskään hyökkäilty ehdokkaiden kimppuun tai sitten he nuolivat haavansa rauhassa, kun somesta ei voinut kalastella lisähuomiota. Kyllähän silloinkin suuta soitettiin, mutta ehkä se linja ja kielenkäyttö on muuttunut kovemmaksi. Mutta niin on maailmakin muuttunut.