Katsottua: Trotski: Olisiko Trotski ollut Stalinia parempi?

Netflixiä selatessa tulee välillä olo, että kaikki on jo katsottu. Joko roikun siellä liikaa tai kiinostavaa ei toden totta löydy riittävästi. Enää.

Yllätys olikin, kun löysin Trotski-sarjan. Legendaarisesta vallankumousjohtajasta tehty sarja ja vieläpä venäläisten tekemänä. Minähän olen Neuvostoliiton historiasta kiinnostunut, joten pyörimään sarja oli laitettava. Katsoin sen loppuunkin ja näin ei käy monen sarjan kohdalla.

Sarjasta jäi minulle positiivinen pohjavire, vaikka tietenkin jotkin asiat jäivät häiritsemään. Historiassa on paljon jahkailtu, että mitä jos Lev Trotski olisi saanut Leninin kuoleman jälkeen vallan, eikä kilpailijansa Stalin. Olisiko maailmanvallankumous levinnyt koko maailmaan ja Stalinin vainot toteutumatta. Tuskinpa vain.

Tämä sarja näytti, ettei Trotski sen lempeämpi ollut kuin Stalinkaan. Jopa julmempi ajoittain, joka vallankumouksen nimissä teloitutti jopa bolsevikkeja itseään. Eikä hän tekojaan katunut, sanoi niiden olleen tarkoituksenmukaista. Trotskin nousua johtoon esti Stalinkin lisäksi myös se, että hän oli juutalainen. Antisemitismi oli Venäjällä vallalla.

Eikä Trotski mikään lempeä isä ollut, jolle muutkin sukulaiset olivat korvattavissa. Kaikki hänen lapsensa kuolivat ennen Stalinin tapattamaa Trotskia itseään. Kuvaavaa oli, että Trotski tapettiin jäähakulla. Kylmä mies kun oli itsekin ollut. Trotski oli aidompi vallankumouksellinen kuin itse Lenin, joka ei hänkään lempeä mies ollut. Se on ehkä hänen perintönsä jälkimaailmalle.

Stalin oli tässä sarjassa ylinäytelty kiiluvasilmäisenä petona. Jotenkin epäuskottava hahmo. Trotski itse pysyi kehujen puolella, joskin taas kerran väkisin lisätyt rakastelukohtaukset ja painajaisnäyt hieman huvittivat enemmän. Frida Kahlon, joka kylläkin ilmeisesti oli Trotskin rakastajatar tämän Meksikon pakolaisvuosina, esittäminen sylistä syliin kiertävänä kiertopalkintona herätti myös minussa kummastusta.

Nämä puutteet kun jättää pois, niin venäläiseksi sarjaksi Trotski on yllättävänkin jouheva ja nopeatempoinen. Paikoitellen yllättäväkin, välillä pitkäpiimäinen. Historiallisissa sarjoissa vain muut henkilöt kuin päähenkilö jäävät usein ohueksi sielunmaailman kuvailultaan.

Trotski ei vieläkään käsittääkseni ole saanut Venäjällä anteeksiantoa, kuten ihme kyllä esimerkiksi Stalin. Monet eivät muualla edes varmaan tiedä, kuka Trotski oli. Ehkä Trotski oli liian etäinen ja älyllinen, eikä hän sytytä ihmisiä. Hävisihän hän valtataistelun älykkyydeltään keskinkertaisemmalle Stalinillekin.

Kommentit

Suositut postaukset