Uskolliset uskollisen luona Kulttuuritalolla

Marianne Faithfull Helsingin Kulttuuritalolla 30.6.2010.

Marianne Faithfull eli 70-luvulla pääosin narkkarin elämää, mutta on onnistunut rakentamaan itsestään kulttihahmon. Tuota kulttihahmon rakennustyötä ei ole heikentänyt heilastelu Mick Jaggerin ja hengailu muun 60-luvun rockaatelismaailman kanssa silloin kun rock oli suurta. Aatelisjuuria löytyy Faithfulilta oikeastikin ja niinpä tuo enkelinkasvoinen tyttö laitettiin 60-luvulla laulamaan herkkiä balladeita. Faithfull muuttui ja niin muuttui hänen musiikkinsakin.



Faithfullista tuli elämän kuluttama matalaääninen tulkitsija, mutta pätevä tulkitsija tulikin. Vain muutama muu laulaja, useimmiten Faithfullin tavoin tulkitsija on aidosti ollut kiinnostunut yleisöstään niillä keikoilla, joissa itse olen käynyt. Hän jopa kysyi yleisöltä mielipiteitä soundin laadusta ja patisti valomiehiä uudelleen töihin heti keikan aluksi. Valoa kun oli liikaa.

Faithfull esiintyi Kulttuuritalolla vain kitaristin ja tämän lisälaitteiden kera. Bändiä Faithfull tuskin olisi tarvinnutkaan ympärilleen. Mieleen silti hiipi, että Faithfull olisi voinut toimia paremmin jollain pienemmällä areenalla kuin Kulttuuritalo. Talo ei ollut edes täynnä, enkä ihmettele, itse näin tasan kerran mainoksen keikasta, joten siihen suhteutettuna paikalla oli yllättävän hyvin ihmisiä. Suurin osa lienee Faithfullille uskollisia. Mitään elämän raatelemia ihmisiä keikalla en nähnyt, pikemminkin keski-ikäistä ja keskiluokkaisen näköistä, joten hyvin Faithfull on sujahtanut valtavirran artistiksi. Mutta mistäpä sitä tietää, mitä ihmisten ulkokuoren alla on todella tapahtunut.

Minua on moitittu, miksen käy alle 50-vuotiaiden artistien keikoilla. Syy on selvä. Tulkitsijat paranevat vanhetessaan, vaikka eivät radikaalisti musiikillista linjaansa muuttaisi. Eikä Faithfulillakaan sitten 70-luvun lopun mitään varsinaista musiikillista räjähdystä ole tapahtunut.

Keikan musiikillinen anti oli sitä, mitä yleisö halusikin. Vanhat hitit tulivat: Broken English, Ballad of Lucy Jordan, As tears go by. Koska Faithfulilla riittää tarinoita ja hän mitä ilmeisemmin haluaa kertoa niitä, keikalla kuultiin tulkitsijalta niin vitsejä kuin analyysia musiikista. Faithfull itsekin ihmetteli, että miksi Mick Jaggerin ja Keith Richardsin  ensimmäisten joukossa yhdessä tekemistään biisistä As tears go by saattoi tulla niin aikaa kestävä biisi. Mutta sehän on sitä musiikin taikaa, vaikka kuinka hittejä hiottaisiin, niin koskaan ei tiedä, mikä biisi todella kestää aikaa.



Mutta aikaa on kestänyt kyseinen biisi, samoin on kestänyt aikaa myös Faithfull. Hänestä näkee yhä, miten kaunis hän on aikoinaan ollut, vaikka elämä tulkitsijaa on kuluttanutkin. Samoin kuin elämä kuluttaa meitäkin. Kunhan vain osaisimme jalostaa elämän voimaksemme, kuten Faithfull.



PS. Kuvia ei nyt valitettavasti ole, kun keikalla ei saanut kuvata, vaikka jotkut keikalla mauttomasti salaman kanssa kuvia räpsivätkin encore-biisin aikana.