Lapsi on aina oikeassa

Tapahtui eräinä päivinä lähikaupoissa.



Pieni poika pyöräilee keskellä kauppaa, kaikesta näkee, ettei tuota poikaa kiinnostaa pätkääkään kaupan muut asiakkaat. Lopulta myyjätär hermostuu ja huomauttaa pojan äidille, ettei kaupassa saa pyöräillä. Äiti vain piipittää " No kyl mä yritin sille sanoo."



Toinen tapaus. Lastaan ostoksiani muovikassiin kaupan tiskillä, yhtäkkiä viereisessä loosissa pomppiva pikkutyttö (odottaa varmasti karkkia) nappaa minun puoleltani maitotölkin, ennen kuin ehdin mitään sanoa, niin äiti tokaisee sivummalta "ethän prinsessa ota sieltä maitotölkkiä." Juuri näinhän ne lapset oppivat käyttäytymään, kun heille puhutaan kuin lemmikkipuudelille. Mitään ei kielletä, ja niinpä he ovat yhtä kurittomia kuin lemmikkipuudelitkin tätä nykyä.

Nämä yksittäiset tapaukset tulivat mieleeni kun lukee lehdistä (lähes päivittäin) mitä erilaisimpia asioita koskien lapsia, nuoria ja eritoten heidän kasvatustaan. Mitä koulutetummaksi suomalaiset tulevat, sitä vähemmän tolkkua lasten kasvatuksessa on. Tuntuu, että jo lapsen kieltäminen on ylivoimaista. Sitähän ei saisi tehdä kullanmurulle edes päiväkodissa tai koulussa. Tosin sielläkin ovat käytössä kaikkea yliymmärtävät kasvatusmetodit.



Hulluinta on, että otsikoihin nostetaan yksittäistapaukset teippauksista ja pakkosyötöistä, kun kasvatusalan ihmiset sentään joutuvat näiden riiviöiden kanssa päivittäin tekemisiin. He kun yrittävät opettaa lapsille niitä perusasioita, joita ei kotona tunnuta enää opetettevan.

Suomesta järkevä kasvatus on häviämään päiväkodeista ja kouluista muutenkin. En ymmärrä, miksi kasvatuksesta on täytynyt tehdä korkeampaa tiedettä. Opettaminen on aivan eri asia (joka kyllä sekin voisi olla käytännönläheisempää). Mutta kasvatuksessa kyse on jostain ihan muusta kuin jokaisen lapsen jokaikisen mielihalun hyväksymisestä ja ymmärtämisestä.



Ihmetellään myös esimerkiksi, miksi kouluruokailusta säästetään. Eipä tuo ole ihme, jos yhteiskunta joutuu toteuttamaan vanhempien kaikkia mielihaluja ruokailussa, jos erityisruokavaliolle ei lääketieteellistä perustetta. Pieni lapsi kun tuskin itse osaa erityisruokaa itselleen vaatia.

Tämän sunnuntain Hesarin jutussa kerrottiin, että erilaisia kasvatustapoja on liian monta. Kaikki pitävät tietenkin omaansa parhaana ja sättivät toisia tapoja Vauvalehden keskustelupalstalla tai käyvät kritisoimassa neuvolantätiä vanhakantaisista kasvatusajatuksista. Tai sitten tukeutuvat näihin täysin.



Mutta miten olisi ihan tavallinen kasvatus. Ei lapsen pakkoharrastamista, kasvatusoppaita yms. Jos vaikka ihan kysyttäisiin neuvoa joltain sellaiselta ihmiseltä, jonka on nähnyt kasvattavan lapsiaan hyvin. Tämän kun ei tarvitse olla viranomainen, jolta voi viran vuoksi vaatia mahdottomia. Nykyisinhän trendi on muutenkin sellainen, että yhteiskunnalta vaaditaan kaikki, mutta itseltään ei mitään.

Kun seuraa tätä yhä hullummaksi muuttuvaa suomalaista kasvatustyötä mielessä käy väkisinkin, haluaako itse tällaiseen hullunmyllyyn lasta tehdä. En tosin väittäisi itse olevani yhtään sen parempi vanhempi kuin kukaan muukaan.



Mutta silmät minulla sentään on päässä nähdä, että joku on pahasti vialla. Missään muussa maassa käydessäni en ole nähnyt yhtä kurittomia lapsia kuin Suomessa.



PS. Totuuden nimissä on todettava, että onneksi poikkeuksiakin löytyy. Mikään ei ole minusta enemmän iloa tuottava näky kuin tasapainoinen, iloinen ja reipas lapsi, joka on lapsi, eikä kaikkeen tyytymätön aikuinen.