Pussysta ja Marskista
Viime viikon vietin maalla Heinävedellä. Uutisiakin tuli seurattua. En vain osaa olla lukematta niitä, vaikka toimittajan ainoa keinoa oikeasti rentoutua olisi olla lukematta uutisia. Perkeleen netti.
Eniten tässä viime aikoina on kohistu näistä Pussy Riot-tytöistä Venäjällä. On sinänsä täysin naurettavaa ja kohtuutonta antaa kirkossa riehumisesta kahden vuoden vankeustuomio. Ei siinä mitään. Eniten minua on tässä jupakassa ärsyttänyt yllätys, yllätys muiden kuin venäläisten hysteria.
Kaikki kynnelle kykenevät muusikot ympäri maailmaa puhumattakaan kaikista mukaaktivisteista ovat hysteerisinä syyttämässä maailman pahimmasta sananvapausloukkauksesta, vaikka koko Pussy Riot-tempauksella haettiin enemmän vain huomiota vailla sen suurempaa sanomaa. Mutta kun asiaa liittyy Vladimir Putin, on se länsimaailman "liberaaleille" punainen vaate.
Huvittavin vaihe jupakassa oli se, kun suomalaiset aktivistit menivät tissit paljaana osoittamaan mieltään Venäjän suurlähetystön eteen. Onneksi tajusivat sentään peittää kasvonsa. Niin minäkin olisin tehnyt.
Sitten sulavasti Marskiin. Mitähän Mannerheim olisi ollut muuten mieltä Venäjän tuntijana Pussy Riotista? Suomessa Marski on joutunut siitä epäkiitolliseen asemaan, että hän on kaikkien mukatiedostavien ykkösirvailijoiden ykköskohde. Mies on sentään ollut kuolleena kuusikymmentä vuotta.
Yleltä Mannerheim-tarinan vienti Keniaan oli täydellinen pohjanoteeraus. Sitä ei mikään mussuttaminen miksikään muuta. Tämän tekeleen, sanon sitä sellaiseksi sitä edes vielä näkemättä oli täydellinen bluffi. Sitä mainostettiin isona Mannerheim-elokuvana, mutta lopputulos on alkuasetuksiltaan jopa kehnompi kuin se homo-Mannerheim-hupailu.
Tuottajat ja käsikirjoittajat sitten ihmettelevät kovaa palautetta. Hommahan menee vain niin, että jos ryhdyt kovaan leikkiin, sinun on myös kestettävä sitä. Eikä mitään raivoa tuskin olisi syntynytkään, jos tähän maahan saataisiin tehtyä se yksi asiallinen Mannerheim-elokuva. Mutta se ei näytä onnistuvan.
Kommentit
Lähetä kommentti