Synnillinen heittäköön ensimmäisen kiven

Heidi Hautala kertoo nettisivuillaan olevansa maailmanparantamisen ammattilainen. Sitä hän varmasti onkin, mutta myös ihminen. Suurin kohu Hautalan pimeästi maksetun remonttihässäkän ympärillä on jo laantunut, yhtä nopeasti kuin alkoikin. Se on uutisen ja kohun kierron sykli.

Hautala kuten muutkin poliitikot tietävät, että mikäli kohu laantuu viikossa, eroamisen tarvetta ei ole. Näillä näkyminen Hautalan kiemurtelu ja kaartelu tuotti tulosta. Ministerinhommista ei tarvinnut lähteä.

Kuten aina, Hautalan, kuten muiden poliitikoiden kimppuun käytiin ärhäkästi mahdollisuuden tultua. Hautala kun on valtakunnan ykkösmoralisti ja kärähti itsekin moraalittomuudesta. Sen parempaa uutista ei voi tulla, jos joku elää toisin kuin saarnaa.

Vihreät tietenkin ryntäsivät Hautalan tueksi, vaikka olisivat aivan saman virheen tehneeltä jonkin toisen puolueen ministeriltä vaatineet taatusti eroa välittömästi. Se mikä on sallittua minulle, ei ole sitä muille. Se on poliittisen ajattelun keskikohta.

Ja mitä pimeään työhöön tulee, se on maan tapa, aika moni on sujauttanut taitavalle tuttavamiehelle pikkuremontista setelit verottajan ohi. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että poliitikot saisivat touhuta mitä haluavat, jos kansa sitä tekee. Jos on politiikkaan lähtenyt, pitäisi edes yrittää toimia sen mukaan kun lakeja säätää.

Yleensäkin ihmiset rakastavat tuomita toisia ihmisiä siitä, mitä pitävät itselleen sallittuna. Ihmisluonnosta lienee kyse.

Kommentit

Suositut tekstit