Supersankareita minimaailmassa
Tuleeko teille koskaan mieleen, että olisi kiva olla supersankari. Vetää vermeet niskaan ja elää suurien tunteiden ja suurien tekojen täyttämää elämää öisin pelastaen ihmisiä, jotka eivät välttämättä pelastusta edes ansaitse.
Viime aikoina olen jotenkin ollut tavallista väsyneempi aikamme tekopyhyyteen, kaikkeen ylireagoiviin ihmisiin ja sellaisen loputtoman tasaisuuden ja tavallisuuden vaatimukseen sekä suoranaiseen ivaan ja ylimielisyyteen sellaisen edessä, mitä omasta mielestään tiedostavat ihmiset harrastavat.
Maailmassa olisi paljon pelastettavaa ja kurjia kohtaloita, mutta tuntuu, että tärkeimmät ovat omasta mielestään suvaitsevaisten ja maailmanparantajien mielestä turkiseläimet sekä se, että homot saavat mennä naimisiin. En tosin ymmärrä, miksi eivät saisi, kun ei se ainakaan minulta ole pois.
Eipä tässä naimisiin pääse heterokaan voisin omasta puolestani sanoa, vaikka minulla siihen toki oikeus onkin. Mutta niin on moneen muuhunkin asiaan minulla oikeus, mutta jota en koskaan saa.
Turkiseläimiä pidetään toki epäinhimillisissä häkeissä, mutta niin ihmiset pitävät lehmiä ja kanojakin täysin hyödykkeinä. Ihmisten aktivismi on tänä päivänä kapeammalla viivalla kuin koskaan. En tiedä sitten ovatko kohteet valittu yliopiston kahviloissa. Pultsari ei ole söpö kohde autettavaksi, mutta pörröinen kettu on.
Olen miettinyt, että onko meidän ajassamme edes mahdollista elää, jos ei ole jonkinlainen pikkusielu, joka näkee kaiken omasta näkökulmastaan ja elämänvalinnoistaan nähden. Tuskin. Kaipaisin sellaisia ihmisiä, jotka eivät tuomitse, eivätkä pidä maailmaa vain uhkana ja vihan, myllerryksen kohteena ja jotka eivät eläisi vain omassa pienessä elämässään näkemättä mitään muuta.
Sellaisia ihmisiä on vuosi vuodelta vähemmän, jotka näkevät kauas.
Viime aikoina olen jotenkin ollut tavallista väsyneempi aikamme tekopyhyyteen, kaikkeen ylireagoiviin ihmisiin ja sellaisen loputtoman tasaisuuden ja tavallisuuden vaatimukseen sekä suoranaiseen ivaan ja ylimielisyyteen sellaisen edessä, mitä omasta mielestään tiedostavat ihmiset harrastavat.
Maailmassa olisi paljon pelastettavaa ja kurjia kohtaloita, mutta tuntuu, että tärkeimmät ovat omasta mielestään suvaitsevaisten ja maailmanparantajien mielestä turkiseläimet sekä se, että homot saavat mennä naimisiin. En tosin ymmärrä, miksi eivät saisi, kun ei se ainakaan minulta ole pois.
Eipä tässä naimisiin pääse heterokaan voisin omasta puolestani sanoa, vaikka minulla siihen toki oikeus onkin. Mutta niin on moneen muuhunkin asiaan minulla oikeus, mutta jota en koskaan saa.
Turkiseläimiä pidetään toki epäinhimillisissä häkeissä, mutta niin ihmiset pitävät lehmiä ja kanojakin täysin hyödykkeinä. Ihmisten aktivismi on tänä päivänä kapeammalla viivalla kuin koskaan. En tiedä sitten ovatko kohteet valittu yliopiston kahviloissa. Pultsari ei ole söpö kohde autettavaksi, mutta pörröinen kettu on.
Olen miettinyt, että onko meidän ajassamme edes mahdollista elää, jos ei ole jonkinlainen pikkusielu, joka näkee kaiken omasta näkökulmastaan ja elämänvalinnoistaan nähden. Tuskin. Kaipaisin sellaisia ihmisiä, jotka eivät tuomitse, eivätkä pidä maailmaa vain uhkana ja vihan, myllerryksen kohteena ja jotka eivät eläisi vain omassa pienessä elämässään näkemättä mitään muuta.
Sellaisia ihmisiä on vuosi vuodelta vähemmän, jotka näkevät kauas.
Morjens lukutoukka! Ei nyt liity tähän teemaan oikein mitenkään, mutta etsi käsiisi jostakin seuraava kirja - Luca Moconesi : Mostarin Tien Liftarit. Äärettömän mielenkiintoinen kirja. Mukava olisi kuulla mitä ajatuksia herättää.
VastaaPoistaMuistaakseni olen tuon ehkä joskus lukenutkin, mutta en kyllä siitä hirveämmin muista. Laitetaan lukulistalle ja kirjoitellaan siitä.
VastaaPoista