Ilman tavaraa loppuun asti?

Anonyymi ehdotti tuossa taannoin, että kirjottaisin tavarasta, josta en voisi luopua. Valitettavasti on nyt tunnustettava, ettei sellaista tavaraa ole.

Kesällä hävitin suurimman osan tavaroistani. Kellarista tosin löytyy vielä lisää.

Yritin niitä tarjota muille, mutta kenellekään ei kelvannut. Tavaralla ei taida olla arvoa enää, ellei sillä oikeasti ole arvoa.

Eihän minulla sinänsä mitään arvokasta olekaan. En tiedä, pyrinkö jossain vaiheessa siihen, että voin liikkua kuin paimentolainen, omistaen vain kaikkein välttämättömimmän.

Ainakaan tavaralla ei ole minulle enää suurta merkitystä. Ennen ei ole näin ollut. En ole koskaan ollut hamstraaja, mutta kiinnyin joihinkin tavaroihin. Nyt sellainen tunne on hävinnyt.

Tiedän, että monille ihmisille varsinkin kalliimmat tavarat ovat tärkeitä ja he haluavat vain sellaisia aina vain lisää ja lisää. Ja onhan tavaralla merkitystä, jos sillä on kova jälleenmyyntiarvo. Mutta onko sillä tuossa tapauksessa vain rahallinen merkitys. Ei muuta.

Ilman tavaraa on vaikea elää Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa. Jokainen tarvitsee selvitäkseen vähintään toisen omistamia tavaroita ja asioita, kuten asuntoa ja välttämättömiä tarvikkeita.

Nykyaikaisessa yhteiskunnassa on mahdotonta selviytyä ilman mitään tavaraa. Ainakin jos raha lasketaan tavaraksi.