Runo Matti Nykäsen kuolemasta

Sinun piti kuolla jo monta kertaa aiemmin.
Selvisit pienistä kuolemista monta kertaa.
Tästä viimeisemmästä et.
Sinua ei saatu enää hengittämään.
Kuolit kotonasi, vaikka jotkut odottivat kapakkaa.
Toimittajat olivat kotonasi kuolemaasi seuraavana päivänä.
Liputuskin tilattiin.
Kuolemastasi kerrotaan tarkkuudella millä elämästäsikin.
Sinua kuten meitä muitakin rakastetaan eniten kuoleman jälkeen.
Silloin kun olit syvissämmässä kuopassa olit yksin.
Pikkupoikana hyväksikäyttäjien maailmassa.
Mitalisi myyneenä.
Sinä kuuluit Suomen kansalle.
Se rakasti sinua enemmän kuin virheitä omassa itsessään.
Kuolemantakaakin tiedät, että sinusta kirjoitetaan.
Jokainen on ottanut sinusta osansa.
Jokainen on kirjoittanut sinusta osansa.
Olit Nykäsen Matti.
Osa kansaa.
Viisi vaimoa ja yksi kihlattu.
Sinusta kaikilla oli mielipide.
Sinulle elämä oli kiusaus ja kunnia.
Elämä ei ole aina ihmisen parasta aikaa.
Parempi kuitenkin kuin kuolema.
Sinua muistellaan aikasi.
Sitten on jonkun muun vuoro kuolla.

Kommentit

Suositut tekstit