Yrittäisikö vielä kerran

Mietin tässä, koska rakastuin tarinoihin ja kirjoihin. Koskaan en ole kyllästynyt kuuntelemaan ihmisten elämäntarinoita. Tai no, jos joku jankkaa niitä kännissä, saattaa turnauskestävyys olla koetuksella. Periaatteessa elämässä ei ole mikään niin mielenkiintoista kuin tarinat.

Olen minä miettinyt sitä omiin kokemuksiini perustuvaa kirjaa, mutta en vain pääse alkuun. En tiedä estääkö siinä laiskuus, väsymys vai pelko. Epäonnistumisen pelko kun on koko ajan läsnä. Tai sitten  vain kirjoitan jo työkseni muuten, niin palo ei ole riittävän suuri.

Edellisestä kirjastani on aikaa neljä vuotta, enkä tiedä, odottaako kukaan edes uutta. Uskoa lahjoihinsa voi olla joskus vaikea ylläpitää, kun lopullista läpimurtoa ei ole koskaan tullut. Olen menestynyt vähintään kohtuullisesti journalistina, mutta muuten en. Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö tämä kaivelisi.

Kirjat ja sanat ovat olleet elämässäni aina läsnä. Perheessäni luettiin sanomalehtiä, kirjoja, kaikkea mahdollista. Sellainen ei välttämättä ole itsestäänselvyys tänä päivänä. Muistan, että ekalla luokalla opettaja luki meille kirjaa silloin tällöin tunnilla. Ei taitaisi sellaistakaan enää olla. Rauhoittavaa se oli. Niin ja kuuli taas tarinoita.

Luin valtavasti ennen. Nyt saatan lukea ajoittain paljon ja sitten on taas kausia, etten lue mitään. Kai tekstille on käynyt niin kuin kuvillekin. Liikaa ja liikaa joka puolella. Miten minun tekstini poikkeaisi mistään, mitä on jo kirjoitettu. Kun ei edes ole lainkaan varmaa, että sitä kukaan haluaisi julkaista.

Joskus kannattaa vain lakata haluamasta jotain ja sitten asiat toteutuvat, jos ylipäätään ovat toteutuakseen.