Nirvanaa - Nevermind at all

Kylläpä tuli kivasti alle kaksikymppisen nuoren miehen angsti muistiin kun tiistaina tuli dokumentti Yle Teemalta Nirvanan Nevermind-levyn teosta.

Viime kuuntelukerrasta rupeaakin olemaan jo kymmenkunta vuotta. Olipa ehtinyt jo unohtua, kuinka erinomaisia levyn biisit itseasiassa ovatkaan. Ja kuinka levyn biiseistä ujo nuori poika aikanaan saikin rohkeutta lähteä ulos ei aina niin miellyttävään maailmaan.

Muistan kun aikanaan Kurt Cobainista yritettiin tehdä väkisin uutta Jim Morrisonia, koskapa kuoli 27-vuotiaana ja näytti kaikenlisäksi kärsivän runoilijan perikuvalta. Klassikko Nevermindista tuli ainakin ja samoin Cobainista, joskaan ei varmaan jokamiehen tiedossa olevaa legendaa kuitenkaan.

Voin tunnustaa, että Cobain oli aikanaan minunkin ensimmäisiä idoleitani. Hämmentynyt nuori mies sai hänestä itselleen todisteen, että eksyksissäkin voi menestyä ja että negatiiviset tunteetkin saa näyttää. Ei niin varakkaalle kakaralle myös ajan grunge-muoti tuli taivaan lahjana. Paskaiset farkut ja kolmatta vuotta käytössä oleva ruutupaita olivat kerrankin muodissa. Grunge jäikin tähän asti viimeiseksi trendiksi, johon olen hypännyt täysillä mukaan.

Alkaakohan meikäläiselläkin aika kultaamaan muistot, kun tuntuu, että yhtä hyvää rock-musiikkia kuin ysärillä ei enää tehdä. Muistelkaa nyt ainakin te ysäriläiset bändien loistavaa listaa. Verve, Oasis, Blur, Pulp etc., eikö tulekin mukavia muistoja mieleen. Jopa Nevermind tuntuu ihanan rauhoittavalta, vaikka biisit eivät mitään ruotsinlaivaiskelmiä olekaan.

Missä muuten olitte, kun kuulitte Cobainin kuolemasta? Itse taisin lukea Dagens Nyheteristä Tukholmassa risteilyn välitankkaustauolla.

Cobainin suuri ihanne oli John Lennon. Ja kyllä, oli Cobainkin sentään omalla tavallaan oman aikansa Lennon.