Ikääntymisen pohdintaa

Tänä kesänä täytän sitten kolmekymmentä, tuon pelottavan kaksikymppisen lopettavan luvun. Vanhemmat lukijat varmaan naurahtavat, että mitä sitten. Enpä oikeastaan itsekään tiedä mitä ajatella. Paljon puhuttua kolmenkympin kriisiä ei ole vielä tullut. Tai sitten en ole vain huomannut.

Vuosien vieremisen alkaa väkisinkin huomaamaan, kun televisiossa parikymppiset alkavat vaikuttaa lapsosilta. Eikä oikein jaksa kuunnella heviä, vain kaipaa rauhallisempaa musiikkia. Kotisohvakin tuntuu mukavammalta kuin klubi.

Alta parikymppisenä sitä uskoi vielä kaiken olevan mahdollista, mutta kolmekymppisenä taas uhkaa liika kyynistyminen, jota vastaan saa ihan tosissaan taistella. Heittäytyminen hetkeenkin on vaikeampaa, niin kuin olen joskus aikaisemmin kirjoittanut. Kolmikymppisenä on kyllä elämänkokemusta, mutta ei ajan tuomaa viisautta, kuten vaikkapa kuusikymppisenä.

Jotta oikein päästäisiin filosofoimaan, niin mitä merkitystä iällä oikeastaan on. Tässä iässä sitä kykenee puhumaan kaiken ikäisten kanssa, mikä esimerkiksi alle kaksikymppiselle voi olla mahdotonta. Pidän ihmisten tarinoiden kuuntelemisesta.Siihen on monesti liian vähän aikaa ja energiaa.

Jokainen ihmiskohtalo on ainutlaatuinen, vaikka sitä ei itse ymmärtäisikään.Niin omalta kohdaltakin. Ehkä oman itsensä ymmärtämisessä on avain ikääntymisenkin ymmärtämiseen.