Mikä on elämän tarkoitus?


Viime aikoina olen alkanut ajattelemaan syvällisiä asioita liikaa. Toivottavasti en ole höpsähtämässä lopullisesti. Olen pohtinut onko Jumalaa olemassa vai ei? Väitteitä löytyy puolesta ja vastaan. Toisaalta olen vankka darwinilaisen evoluutioteorian kannattaja, mutta toisaalta haluaisin uskoa, että elämällä täytyy olla jokin syvempi merkitys. Jokin tarkoitus, miksi kaikki on. Ei sitä haluaisi uskoa, että olen täällä maan päällä vain siksi, että kaksi ihmistä on harrastanut seksiä, jonka tuotteena minä olen syntynyt, vailla jotain tarkoitusta miksi olen täällä.

Voin vaikuttaa itsetyytyväiseltä, mutta jo varsin pienenä tunsin, että jokin tarkoitus minulla täytyy olla täällä maan päällä. Mutta samaa tahtia tuo ajatus on rapissut, kun vuosia on karttunut. Monesti nykyisin tuntuu, että elämä on lähinnä kuin Päivä Murmelina elokuvasta, jossa Bill Murray herää päivästä toiseen samaan päivään haluten siitä irti. Kai sitä on liian vaatelias elämälle, kun arkipäivästä ei tunnu saavan kicksejä, niin kuin tässä evankelisluterilaisessa maailmassa halutaan opetettavan. Onko tarkoitus sitten se, ettei elämällä ole tarkoitusta, että olemme vain täällä ilman mitään järkevää syytä? Ja mitä järkeä on odottaa taivasta kuoleman jälkeen. Taivashan olisi luotava nyt, koska ihmisellä on vain yksi elämä.

Itse uskon Jumalaan jollakin korkeammalla tasolla. Useamman kerran olen rukoillut ahdistavalla hetkellä korkeampaa voimaa apuun, mutta ei se minulle rauhaa ole tuonut, vaan pelkästään aika ja sen ikuinen voima. En tiedä onko usko korkeampaan voimaan kaipuuta johonkin tarkoitukseen vai oikeasti uskoa johonkin korkeampaan voimaan.

Elämä on kuitenkin sellainen ketju irrationaalisia tapahtumia, että jotain selitystä kaikelle kaipaa. Toisaalta kaikki on kiinni ihmisen omista ratkaisuista, mutta jostainhan näidenkin ratkaisujen pohja täytyy tulla. Vai ovatko ratkaisut vain opittuja malleja, joista ei pääse irti ne kerran opittuaan. Siksi koska on saanut ne eväät elämään, mitä on vain saanut...




Kommentit

Suositut tekstit