Kuolema myy


En tiedä, oletteko huomanneet saman ilmiön kuin minä. Iltapäivälehtien lööpeistä on kohta mahdotonta löytää päivää, jolloin kuolema ei olisi niissä tavalla tai toisella läsnä. Joko jonkun julkkiksen kuolemalla herkutellaan viikkokausia tai vähintään julkkiksen lapsen kuolemalla. Puhumattakaan murhista ja onnettomuuksista.

Ostammeko me näitä kuolemasta kertovia numeroita enemmän vai mistähän ilmiö johtuu? Olemmekohan saavuttamassa Rooman valtakunnan loppuvaiheet, jolloin vain kuolemalla oli merkitystä? 


Kauan sitten kuolinuutisen leviäminen kesti viikkokausia ja valtakunnan etäisimpiin ja takapajuisimpiin ei uutinen ei levinnyt välttämättä koskaan. Esimerkiksi Venäjällä ilmestyi aina ns. valetsaareja, jotka väittivät olevansa murhatuiksi tiedettyjä tsaareja ja vaativat kruunua (tosin itsekin kuoleman kohdaten) itselleen.

Nyt media tekee ensimmäiset jutut jo ennen kuin edes vainajan omaiset tietävät läheisensä poismenosta. Sitten taas jo soitellaankin muut julkkikset läpi muistelujen toivossa.

Mieleen muistuu laulaja Jamppa Tuomisen poismeno. Jamppa jäi Espanjaan rauhassa alkoholisoitumaan vailla kielitaitoa ja ystäviä ja oli muistaakseni toista viikkoa kuolleenakin, ennen kuin hänet löydettiin. Ystäviä ei tuolloin löytynyt, mutta seuraavan päivän lehdessä heitä oli sitäkin enemmän. Jamppa sai sentään kuolemansa jälkeen huomiota, mutta entä ne maan hiljaiset, joiden poismenoa ei kukaan sure.


Samaan aikaan kun kuolema on jatkuvasti mediassa läsnä, olemme kuolemasta yhä kauempana henkilökohtaisessa elämässänne. En ala tässä toistamaan tätä ilmiötä, koska kaikki tietävät mistä on kyse. Minusta tuntuu, että kuvittelemme olevamme nykyisin entistä kuolemattomimpia luottaen lääketieteeseen.

Kuolematonta on kuitenkin vain taide.



Kommentit

Suositut tekstit