Kokemuksiani runoudesta
Sain vihdoin lähetettyä runojani kustantajalle. Totuuden nimissä julkaisuun on ne kuuluisat 2 prosentin mahdollisuudet, mutta onpa ainakin taas tehnyt jotain unelmiensa eteen. Ainakin lähetekirjeestä homma ei jää kiinni, sen verran koskettava siitä tuli, niin kuin kaikilla muillakin pöytälaatikkorunoilijoilla, vaikka tavoitteeni korkeammalla ovatkin.
Runouteen tutustuin ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana. En oikein muista, mistä alkusysäys tuli. Ehkä sitä silloin etsi itselleen jotain kanavaa ilmaista itseään. Itse asiassa ensimmäinen runoni on vielä tallella. Näin 13 vuotta jälkeenpäin se vaikuttaa varsin kehnolta, mutta jostainhan sitä on aloitettava. Runoni ovat tosin liikkuneet saman genren ympärillä siitä asti. Rakkaus, kuolema ja historia sekä ihmiskohtalot ylipäätään ovat kiehtoneet tekstien aiheena, niistä löytyy aina jotain kirjoitettavaa. Runouteenhan on saatava ikuisia teemoja, ennen kuin sen saa toimivaksi. Ellei sitten syty pelkästä sanakikkailusta.
Alkuvaiheessa kirjallisilla esikuvilla oli suuri vaikutus. Saarikoski oli ensimmäinen suuri vaikuttaja, samoin Poe. Jim Morrison oli myös suuri vaikuttaja, vaikka solistina tunnetumpi onkin. Nythän Morrisonia on suomennettukin, en vielä ole saanut suomennosta käsiini. Arto Melleriähän olen jo blogissani kehunutkin. Nuorempana tosin sitä arvosti liikaakin näitä ns. rentturunoilijoita ja heidän elämäntyyliään. Nykyisin pelkästään ihailee heidän sanojaan. Tosin rentturunoilijat ovat monesti erittäin taitavia runoilijoita elämäntyylistään huolimatta.
On myös ollut aikoja, etten ole lainkaan kirjoittanut. Vuosi sitten kesällä sain jostain syystä uuden vaihteen päälle. Ehkä se liittyy suurempaan haluun muutokseen, jota en itsekään osaa vieläkään selittää. Ja teksteissäkin on enemmän voimaa ainakin omasta mielestäni. Ehkä se elämä valmisti runoja alitajuntaani, jotka sitten tulevat ulos, kun niin hyväksi itselleen katsovat. Jonkin verran olen kirjoittanut myös laulunsanoja, joita ystäväni on säveltänyt. Laulujen tekstien kirjoittaminen on haasteellista, koska vaatii monesti loppusointujen hallintaa. Tyydytys onkin sitten sitäkin suurempi kun saa homman toimimaan. Laulu tarjoaa myös ehkä paremmat eväät tarinan kertomiseen kuin runous.
Saa nähdä miten homma tästä kehittyy. Kaikkea ei onneksi pysty ennustamaan.
Kommentit
Lähetä kommentti