Jussit löysivät tiensä omistajilleen

Katselin sunnuntaina pitkästä aikaa Jussi-gaalaa. Yleensä vierastan kaikkia palkintotilaisuuksia vähän sellaisina turhan jäykkinä sulle mulle -tilaisuuksina. Minussa asuu siis sisäinen Marlon Brando, joka kieltäytyi osallistumasta Oscar-gaaloihin. Tai sitten olen vain kateellinen, kun en ikinä voita mitään puhumattakaan palkitsemisesta.

Olin tyytyväinen, kun Valkoinen kaupunki sai runsaasti Jusseja. Irtiottoja-sarja oli minusta parasta, mitä suomalaisessa draamassa on vähään aikaan tehty. Niille, jotka eivät asiaa tiedä, elokuva pohjautuu kyseiseen sarjaan. Tekijät ovat löytäneet uuden suomalaisuuden.

Siihen ei kyllä pysty enää Aki Kaurismäki. Häntä pidetään jotenkin suomalaisuuden kanonisoituna kuvaajana. Itse en oikein näkisi hänen elokuvissaan enää yhtymäkohtaa nykypäivän suomalaisiin tuntoihin. Kaurismäeen elokuvien taiteellista arvoa en lähde kiistämään. Jotenkin tuntui palkintolautakunnalta hieman selkärangattomalta myöntää Kaurismäen elokuvasta parhaan elokuvan palkinto, kun kaikki tiesivät Valkoisen kaupungin olevan paras. Joku tietysti nyt ajattelee, että niin sinun mielestäsi. Sehän elokuvissa onkin hyvä, kun kaikille löytyy jotain.

Olli Saarela muuten todisti gaalassa, että on oikeasti hajamielinen mies, kun meinasi kiikuttaa omiin kätköihinsä Louhimiehen pystin. Anttila-jupakka osoittautui siis aivan turhaksi.

PS. Janne Virtanen ansaitsi miespääosan Jussin hienosta roolistaan eronneena taksikuskina. Myös vaimon roolin näytellyt Susanna Anteroinen näytteli hyvin roolinsa.