Ystävyydestä

Mieleen tuli tässä, että kohtahan on Ystävänpäiväkin. Innostuin heti, että ystävyydestähän on helppo kirjoittaa. Sitten iski epätoivo, että mitä ihmettä ystävyydestä voisi kirjoittaa, mitä ei olisi jo kirjoitettu. Ystävyyssuhteethan on elämän tärkeimpiä asioita, mutta toisaalta on ihmisiä, joilla ei ole yhtä ainutta ystävää. Ja kyllä nekin tuntuvat hengissä säilyvän.

Olen pohtinut, että millä perusteella ihminen ystävänsä valitsee. Vai valitsevatko ihmiset ystävänsä omasta tahdosta riippumatta? Joistain tulee vain ystäviä, kun taas toisista ei tule. Aina edes tarvitse olla ystävän kanssa ns. samalla aaltopituudella. Ihan erilaisetkin ihmiset voivat olla ystävyksiä, vaikka luulisi, ettei olisi mitään yhteistä. Ehkä sekin on näitä kemiajuttuja tämä ystävyyskin.  Mutta samalla tavalla sitä voi rakastua ihmiseen, joka ei ole samanlainen kuin itse on.

Itselläni ei lapsuuden ajalta ole kovinkaan monta ystävää. Olin aika yksinäinen lapsi. Ystävät olen löytänyt oikeastaan nuoruudessa ja jokusen aikuisiälläkin. En oikeastaan kaivannut lapsena edes hirveästi ystäviä, mikä ei kai ollut kovin tervettä. Olisi varmaan pitänyt, ettei olisi vanhempana sitten ollut liian varovainen luottamaan ihmisiin niistä kaiken kipeimmistä asioistaan.

Sinänsä minusta on hyvä, että Ystävänpäivä on olemassa, vaikka se kaupallinen olisikin. Mikä nyt ei olisi kaupallista. Eihän kaupallisuuten tarvitse lähteä mukaan, jos ei halua. Tosin ystäviä nyt voi huomioida muulloinkin kuin Ystävänpäivänä.

Ystävyydellä voi olla negatiivisiakin puolia. Kaikki tietävät nämä hyvä veli-verkostot, sun muut tavat, millä omia ystäviä suositaan muiden kustannuksella. Se on nyt toisaalta luonnollistakin. Yleensähän ihminen haluaa ympäröidä itsensä ihmisillä joihin voi luottaa.

Ja kyllä ystävyydessä luottamuksen pettäminen on ihan yhtä ikävä asia kuin rakkaudessakin. Ystävähän pääsee lähelle sisimpää siinä missä rakkauskin. Ja ihanteellisinta rakkaussuhteissakin on, jos rakkauden lisäksi tulee myös samalla hyväksi ystäviksi keskenään. Minusta on surullista seurata ystävyksiä, jotka eivät puhu toisilleen siinä missä jotkut sukulaiset eivät puhu toisilleen. Kuuluisimpia näistä ystävyysriidoista taitaa olla Frank Sinatran ja Dean Martinin riita. Miehet eivät puhuneet toisilleen vielä edes Martinin kuolinvuoteella. Aika surullista.

Niin ja tosiaan on ihmisiä, joilla ei ole välttämättä ystäviä ollenkaan. Lapsena se on vaikeaa, mutta aikuiselämässä ystävyydetön elämä onnistunee. Vanhuksena kai täysin yksinäinen elämä iskee koviten silmille sairauksien yms. kanssa. Yllättävän usein sitä näkeekin vanhuksia kaljaostoksilla. Olisiko työ täyttänyt liikaa heidän elämänsä ja sen jälkeen odottaa sitten suuri tyhjyys. Mene ja tiedä.

Toisaalta jos ei ole ystäviä, voihan nautintoa saada elämään esim. musiikista ja elokuvista. Ainakin minua ne ovat auttaneet silloin kun joskus olen ollut yksinäinen. Oma yksinäisyyteni taisi tosin nuorempana johtua siitä, etten uskaltanut laskea ketään oikein lähelleni. Ja olin tosi omituinen hyypiökin varmaan, joka ei pikkupoikana ollut sitä halutuinta leikkiseuraa. Nyt taidan olla senkin edestä sosiaalinen.

Nyt ainakin itsellä on tosi hyvä olo monestakin eri asiasta johtuen. Ja kiitokset kaikille ystävilleni. Kertokaapa omia ajatuksianne ystävyydestä.