Synnytään vääriin, palvotaan ruumista

Yksi elämän arvoituksellisimmista mysteereistä on, että ihminen voi syntyä väärään ruumiiseen. Julkisuuteenkin on viime vuosina tullut avoimesti ihmisiä, jotka kertovat haluavansa miehestä naiseksi tai naisesta mieheksi. Viimeisimpänä näin kertoi haluavansa tehdä miespuolinen kirkkoherra. Viimeistään se herätti koko kansan. Hei, näitä ihmisiä on oikeasti olemassa.

Jokainen ymmärtää, että vielä parikymmentä vuotta sitten tuskin kukaan Suomessa olisi uskaltanut kertoa haluavansa vaihtaa sukupuolta. Ei lähimmilleen, vielä vähemmän julkisuudelle. Lukemattomat ihmiset lienevät tulleet hylätyksi, koska olivat syntyneet väärään ruumiiseen. Eipä olisi kyllä kirurgiakaan vielä kovin kauaa mahdollistanut sukupuolenvaihdosleikkauksia.

Väärässä ruumiissa kasvaneet ovat kertoneet elämänsä perustuneen valheelle ja pukeutuneensa miehenä salaa sukkahousuihin. Voi vain kuvitella, minkälaista elämän täytyy olla. Samaa tietysti tekevät kaapissa elävät, useimmiten homot, lesbous lienee yleisesti hyväksytympää. On oltava rankkaa jokapäivä valmistautua rooliin, jota elämäksi kutsutaan, kun tietää olevansa jotain muuta.

Sukupuolella on aivan valtava merkitys, vaikka aikamme tavoitteena lienee sukupuoleton olento nimeltään ihminen. Halusi tai ei, leijonanosa ihmisen identiteetistä perustuu sille, onko mies vai nainen. Kasvatus perustuu sukupuoleen. Oletuksiin siitä miten mies tai nainen käyttäytyy. Pukeutuminen, osin ajatukset, milteinpä olemus ylipäätään.

Elämme myös aikoja, jolloin ruumiilla on suurempi merkitys kuin hengellä. Lienee tosin aina ollut, jo ihan hengissä säilymisen takia. Samaan aikaan kun toiset kohtelevat ruumistaan kaltoin, toiset treenaavat sen miltei sairaaksi asti. Ruumis on ihmisen kuori, kuori nähdään ensimmäisenä ja usein myös viimeisenä toisesta ihmisestä. Kaunis sielu totta tosiaan.

Mutta palatakseni alkupohdintaan. Miten se on fysiologisesti mahdollista, että on syntynyt väärään sukupuoleen? Missä vaiheessa homma on mennyt vikaan? Geeneissä? Kyseessä kuitenkin on ilmeisen vahva tunne ja tieto omasta itsestään.

Vaikka ihminen olisikin syntynyt sentään oikeaan sukupuoleen, niin harvapa on ulkoiseen olemukseensa tyytyväinen. Vaikka se kaikkien ihmisten mielestä olisi mitä kaunein, komein ja hoikin ja lihaksikkain. Ihminen näkee itsensä muunlaisena kuin mitä omat silmät näyttävät. Kokonaisia sairauksia perustuu siihen, että ihminen näkee itsensä vääränlaisena. Tyytymättömyyteen siihen mitä on. Harvempi on sieluunsa tyytymätön.

Miten syvälle ulkoisesti oikeanlaisesta on meihin istutettu? Jopa senssi-ilmoituksissa lukee kuva ensin. Vaikka ihminen itse ei olisi ulkonaisesti kaunis, olettaa hän muiden olevan. Meillä on ruumiinmuotoihin perustuva luonnonvalinta, joka ratkaisee kuka lisääntyy ja kuka ei.

Jopa niinkin käytännöllisiä asioita kuin naisen rintoja muokataan silikonilla edustavammaksi. Rinnat tuntuvat olevan enemmän aikuisia miehiä kuin vauvoja varten, keitä varten ne on suunniteltu. Hulluinta on rasvaimu. Se näyttääkin jo äärimmäisen groteskilta. Kirurginen muokkaus ilman sairaudellista syytä tai synnynnäistä epämuodostumaa on aikamme suurinta hulluutta, jota vielä joskus kauhistellaan. Plastiikkakirurginen teollisuus häpäisee Hippokrateen.

Ruumiin alttari rapistuu vuosien kuluessa. Mitenköhän sellaiset ihmiset sen kestävät, jolle ruumis on ollut elämä ja sielu. Ruumiille tulee hiljalleen loppu, sielu voi sentään jaksaa loppuun asti.

PS. Tänään olin tekemässä juttua tilaisuudessa, jossa oli ihan ministeri paikalla. Stefan Wallin nimittäin tutustui Iceheartsin toimintaan. On kyllä hienoa, että liikunnan avulla syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja nuoret saadaan elämästä kiinni. Että heidän rinnallaan kuljetaan heitä jättämättä. Tuon kohtalon kun on riittävän moni joutunut kohtaamaan.

Tuli vaan mieleen, että mites ne liikkumattomat nörtit, jotka kokevat ettei heidän potentiaaliaan arvosteta. He jotka eivät päde edes liikunnassa. Kuka niitä auttaa? Niitähän ne kouluampujatkin ovat olleet. Kuka löytäisi ne halveksitut pojat, jotka keräävät vihaa itseensä, mutta eivät riehu pitkin koulunkäytäviä, mutta tekevät sitten jotain niinkin kauheaa kuin kouluampumiset.