Vaka vanha Väinämöinen

Ateneum mainostaa näyttävästi uutta Kalevala-näyttelyään. Luvassa on Kalevala-aiheista taidetta kautta aikojen. Tulen todennäköisesti piipahtamaan näyttelyssä, kunhan suurin ryysis asettuu. Taisi se muuten olla Kalevala-päiväkin juuri, vaikka kuuluukin päiviin, jotka tulevat joka vuosi yllättäin.

Vaikka monesti täällä kirjoittelen, että suomalaisten täytyisi löytää itsensä uudelleen, niin Kalevala on minulle aika vieras. Kalevalan pitäisi olla suomalaisuuden ydin, kun se sellaiseksi aikoja sitten kerättiin. Siksikin näyttely kiinnostaa. Toki tiedän Aksen Gallen-Kallelan Kalevala-taulut, mutta kukapa niitä ei tietäisi.

Kalevalan kieli on sellaista, että suomalaisten kokevat Väinö Linnan enemmän suomalaisuuden parhaimmaksi kirjalliseksi tulkiksi. Tosin Kalevalan tarut tehtiinkin alunperin suulliseksi perinnöksi. Mitkähän ovat nyt niitä tarinoita, joita kierrätämme suusta suuhun? Urbaanit legendat, vitsit...

Kalevalaa en ole siis lukenut. Ei sitä koulussakaan pakotettu enää lukemaan. Ja harvapa siitä kyllä ymmärtäisi. Kalevalasta pitäisi tehdä selkokieliversio tyyliin Kalevala for the dummies. Tai tiivistelmä tarinoista. Kuulostipa taas siltä, että joudun liikaa lukemaan kaikenlaista. Kapulakieli tappaa.

Eniten Kalevalan lippua viime aikoina ovat kannatelleet hevirokkarit. Kalevala on suorastaan ollut joillekin bändeille luovuuden lähde. Ja kyllä Kalevalasta samaistumiskohteita pitäisi löytyä koko kansalle.

Kullervo lienee kaikkien vihaisten nuorten miesten perikuva. Ja Joukahaisen äitejä riittää tässä maassa korskeiden poikiensa ruumiin äärellä. Ja Aino-neitoja jahtaavista vanhoista Väinämöisistäkään ei ole pulaa edes lähiajoilta. Rautaisia Pohjanakkojakin löytyy. Suomalaiset naiset kun ovat aina olleet vahvoja. Mieleen tuli jostain syystä Kirsti Paakkanen, vaikka hän tuskin vertauksesta ilahtuisi.

Pidin kyllä televisiosta tulleesta Rauta-aika -sarjasta. Katselin sen joskus aika nuorena. En muista, onko sitä viime aikoina televisiosta tullutkaan. Olisi kiehtovaa, jos Kalevalan tarinat käännettäisiin nykypäivään. Se saattaisi aloittaa oikein Kalevala-villityksen, ellei buumi ala jo nyt Kalevala-näyttelyn myötä.

PS. Tällä viikolla kävin ensimmäistä kertaa katsastamassa auton. Jännää, miten ne koneinsinöörit kohtelevat autoja hellästi, mutta miten niiden on vaikeaa kommunikoida asiakkaan kanssa. Katsastusmies vain heilutteli papereita hallistaan, että täällä se sun kaara nyt olis. Toisaalta kun olen nyt jonkin aikaa omistanut auton, huomaa siihen kiintyvänsä, jopa inhimillistävän sitä. Se kun ei vaadi mitään ja tottelee uskollisesti. Pitäisi kai hommata koira...

Jos olisin julkkis, en suostuisi menemään Tanssii tähtien kanssa -sarjaan. Siellä tuntuu kisaajien läheiset kuolevan yksi toisensa jälkeen. Ainakin kolme tai neljä on ohjelman historian aikana mennyt.

Yhtenä päivänä mietin tässä myös, miksi Suomesta ei ole löytynyt kirkosta yhtään pappia, joka ottaisi vaikeina aikoina sosiaalipaatoksellisen roolin julkisuudessa. Kirkko huolehtii köyhistä ja sairaista, mutta se ei kyseenalaista oikein mitään yhteiskunnassamme. Se ei ota moraalista johtajuutta, jonka kirkon tai edes yhden sen edustajan olisi helppo ottaa. Ehkä se johtuu siitä, että kirkko ja valtio ovat yhtä. Epäpoliittinenhan kirkon ei pitäisi olla, kun kirkkoneuvostoihin valittavat edustavat yleensä valtapuolueita.