Kärsimys

Pääsiäinen on juhlapyhistä omituisin. Sen juuret ovat Kristuksen kärsimyksessä, vaikka se on ajan tavan mukaan latistettu pääsiäistipusten mössöksi.

Suomi on niitä maita, joissa kärsimys on kanonisoitu ainoaksi oikeaksi muodoksi elää. Jokaiselta täytyy löytyä taustaltaan jokin kärsimystarina, mikäli meinaa olla uskottava eläjä puhumattakaan julkkiksesta, joille onni on suorastaan kielletty asia. 



Ajatelkaa vaikka suomalaista kirjallisuutta. Ylivoimaisesti eniten on kirjoitettu viime aikoina Peter Franzenin kirjasta lapsuushelvetistään. Omaperäisyys on kaukana, mutta myyntiluvut varmat, varsinkin kun sattuu olemaan julkkis etukäteen.

Pääsiäinen on myös marttyyrien aikaa. Kansanedustaja Marja Tiura päätti tehdä itsestään marttyyrin juuri ennen pääsiäistä, mutta saikin niskaansa aivan toisenlaisen kohtalon. Pääsiäinen tarvitsee aina Juudas Iskariotin. Mutta marttyyrejaan kansa rakastaa. Ja marttyyriksi riittääkin Suomessa kovasti tunkua. Itsekin hellin omaa marttyyriyttäni asiaan kuuluvalla kärsimyspieteetilläni.

Elämässä on niin paljon pahaa, että todellinen kärsimys on jäänyt hämäräksi. Oikeana kärsimyksenä pidetään köyhyyttä ja sairauksia, mutta paljon tappavampi on vielä ihmisen sisällä elävä kärsimys. Se kun tuhoaa ihmisen sisältä, mikäli jotain tuhottavaa on. Pahuutta on joka puolella ja kerran pahuuden sisään laskettuaan on vaikea laskea pahuuden kärsimyksestä irti.

Oma kärsimykseni lähtee sisuskunnastani. Minun on vaikea tuntea onnea ja tyytyväisyyttä. Lisäksi kaikenlainen jokapäiväinen epäoikeudenmukaisuus ja välinpitämättömyys kanssaihmisiä kohtaan ahdistavat minua syvästi.



Ei ihme, että vatsaani polttelee päivittäin.

Silti olen onnekas. Elän ainutta elämääni ja minulla on päämäärä, joka ei vielä minulle täysin selvinnyt.