Runoja vuosilta 1994-1999


Uusi intohimoni, leikekirjan kerääminen, johti minut vanhojen runojeni ääreen. Onneksi en ole niitä suutuspäissäni tuhonnut, vaikka kaikkein varhaisimmat tekeleet ovatkin ikiajoiksi kadonneet. Nämä runot ovat vuosilta 1994-1999. Ja ovat vain osa arkistojani.



Viime vuosituhannen runoissani näkyy tuon ajankohtaisuutta, mutta aiheet alkavat muuten olla yllättävän lähellä nykyisiä. Jonkin verran kyllä muokkasin runoja tällä viikolla.


Kuningas

Kuninkaalla on yksi kiusaus.

Seksikkäät monicalewinskyt.

Seurataan tätä skandaalia.

Eihän sitä tiedä.

Huomenna on uusi päivä.



Kastaja

Hän sanoi tarkalleen:

- Liittymismaksu sata markkaa.

Ihmettelin, olenhan uskova ihminen.

Tyhjä kuori valmiina rituaali-itsemurhaan.

Tässä ovat sata markkaa kastajalleni.

Perkele on hän itse.

En minä syntinen.



Espanjalainen härkätaistelija

Kuin espanjalainen härkätaistelija

etsin jo loppunutta sotaa.

Sodin ja kaduin.

Pelkäsin ja rakastin.



Olen ylpeä, mutta maahanlyöty.

Minulla on kaikki elämää varten.

Minulla on kasvot, mutta ei naamiota.



Reality bites

Armeija on tuhoava voima.

Hallitukset keksivät syitä kuolemaan.

Erehdykset vievät ihmisiltä elämän.



Kaunista ja surullista

Aika kaunista ja surullista

yrittää tavoittaa saavuttamatonta.

Aika kaunista ja surullista

nähdä kaikki edessään.



Malla

Sähköinen tunne.

Kuljen metroasemalle päin.

Yö käy yksiin talven kanssa.



Kenet minä näenkään!

Malla tallustaa sähköraiteita taivaaseen.



Eksoottinen seinäruusu

Vanha mies kuoli bussiin.

Hän oli herrasmies, jota kukaan ei huomannut.

Meille on tapahtunut jotain, jota emme ymmärrä.



1995

Järkevään aikaan

olen kaikesta järjettömästä

luopunut:

harmaista järvistä ja tuokioromansseista.



Päätin lyödä tänään

maailmalla muurahaiskuningatarta

vain nähdäkseni

sen sulhojaan suutelevan.



Hymyilen dramaattisen auringon kanssa kilpaa.

Vuonna 1995.

Kommentit

Suositut postaukset