Älä tule länteen Andrej, älä vielä ja älä vaadi ainakaan palkkaa

Kuva: Tanja Ahola/Ryhmäteatteri

Aina ei kannata mennä teatteriin katsomaan näytelmää, jos näytelmän aihe kipunoi omassa sielussa. Tällainen olo tuli Ryhmäteatterin Euroopan taivaan alla näytelmän jälkeen. Tämä siitä huolimatta, ettei nimeni ole Andrej, enkä ole kiertämässä Eurooppaa olemattoman palkan ja arvostuksen perässä.

Euroopan taivaan alla on jatkoa, ainakin työteemaan liittyvän aiheensa puolesta Ryhmiksen toiselle näytelmälle Päällystakille. Jos Päällystakki oli välillä sirpaleinen, niin Eurooppa -näytelmä sitä vasta olikin. Näin tuntui aluksi. Ajattelin jo, että onko tämä kaikkien mahdollisten kansallisuuksiin liittyvien kliseiden vyörytystä loppuun asti. Mutta onneksi ei. Eurooppa hiipi vaikutelmineen sieluun vasta seuraavana päivänä näytelmän katsonnasta.

En ole näytelmäkomedioiden ystävä, mutta yleisö ilmiselvästi piti Euroopan huumorista. Minusta huumori oli pureksinnan jälkeenkin kliseistä. Minua kun ei jaksa nauratta ruotsalais- tai itä-eurooppalaisvitsit, jotka ilmiselvästi uppoavat aina suomalaisiin. Eikä minua naurata ihmisten köyhyydelle ja paskaisuudelle nauraminen, olivat kohteena ketkä tahansa.

Jos tämä näytelmä muistetaan kymmenen vuoden päästä jostakin, niin rohkeasta videokuvan käytöstä teatterissa. Homma vielä toimi hienosti ja näyttelijät osasivat näytellä pienesti kameran lähikuville. Muuten on vaarallista kirjoittaa kulloinkin pinnalla olevista aiheista kestävää taidetta, sillä sen ymmärtäminen edellyttää aikalaisuutta.

Mutta Eurooppa kertoo myös ikuisista aiheista. Köyhien ihmisten toivosta parempaan elämään ja väärästä mielikuvasta, että joidenkin vauraus olisi kaikkien saavutettavissa. Kiitosta näytelmän kirjoittajille Esa Leskiselle ja Sami Keski-Vähälälle on annettava siitä, että loppujen lopuksi Andrejta onnettomampia olivat länsieurooppalaiset. Vauraus kun vaatii hintansa. Tämä näytelmä tahtoi sanoa, että myös mielenterveyden.

Entä näyttelijät? Valtteri Simonen Andrejna onnistui lataamaan roolinsa gogolmaista ulkopuolisuutta ja ressukkamaisuutta. Aivan kuten Suosalo Päällystakissa. Laura Birn Andrejn Brysselissä tapaamana suomalaisena ihastuksena Annana oli herttainen, vaikka rooli jäikin ehkä kapeaksi. Birnin kasvot ovat vain niin ilmeikkäät, että niillä näyttelisi puhelinluettelon koskettavasti. Taisto Oksasesta on puolestaan kuoriutunut moniroolihirmu, jollei vedä kukaan vertoja teatterin lavalla. Ei edes ehkä nimekkäämpi Taneli Mäkelä.

En tiedä, riittääkö työväestön kaltoinkohtelusta enää kolmannen näytelmän aineksiksi. Ehkä riittää, sillä työväestön kaltoinkohteluun löytyy aina uusia mielikuvituksellisia keinoja.

Seuraava Ryhmäteatterin näytelmä voisi kertoa siitä, kuinka nämä alistetut, ilmaiseksi töitä tekevät vierastyöläiset vievät työpaikat kovapalkkaisilla aloillakin Länsi-Euroopassa. Näinhän on tapahtunut Suomessa jo rakennustyömailla. Ja samalla hyvin palkattu ala katoaa muuttuen vääjäämättä matalapalkka-alaksi.



Töitä saa Euroopassa tehdä, mutta mielellään pienellä palkalla ja mieluiten ilmaiseksi.