Elämän kova koulu

Facebookissa ivaillaan niille henkilöille, jotka ovat kirjoittaneet sinne koulutus- tai työpaikakseen Elämän kova koulu. Ivailijat antavat ymmärtää, kovakoululaisilta puuttuu koulutusta ja kai kaikkea muutakin. Heidän arvellaan olevan aika huonoja kirjoittamaan ja että kovakoululaiset ovat juntteja.

En oikein ymmärrä, mitä pahaa siinä on, jos elämä on ollut kova koulu. Parempi tietenkin, jos näin ei ole ollut. Elämä on aina sitä nautittavampaa, mitä vähemmän on joutunut taistella. Kaikilla ei välttämättä ole riittänyt lukupäätä opiskeluun, on ollut huonoa tuuria tai vaikka hoitamaton tarkkaavaisuushäiriö on estänyt opiskelut.

En osaa puhua kovakoululaisten puolesta, mutta tuskin he itse halusivat kovaa koulua. On totta, että Suomessa kovasta elämästä ollaan myös ylpeitä. Ja miksei oltaisi, jos on onnistunut pitämään itsensä edes suhtkoht tolpillaan kaikkien iskujen jälkeen.

Niin kuluneelta kun se kuulostaakin, elämä antaa ja ottaa toisilta ja toisille enemmän kuin muille. Ei se ivailulla parane. En ole minäkään tutkintoja suoritellut toinen toisensa perään. Elämä on ollut kovakin koulu ja on jatkossakin. Olen käynyt siis minäkin Elämän kovan koulun.