Hullu, hullu maailma osa miljoona ja yksi

Tykkään lueskella brittiläisiä tabloideja aikani kuluksi. Niissä kun juttujen älyttömyydellä ei ole rajaa. Ihmiset kertovat omalla naamallaan tyytyväisenä huijanneensa yhteiskunnalta rahaa ja ynnä muuta sellaista, joita ei voi suomalaisista lehdistä koskaan kuvitella lukevansa.

Yhtenä päivänä silmiini osui eräästä brittijulkaisusta artikkeli siitä, kuinka ilotalon suosituin tyttö on tätä nykyä nukke. Oikeat ilotytöt eivät enää kiinnosta, vaan mukaan otetaan nukke ilonpitoon.

Elämme jo sellaisia aikoja, että ihmiset harrastavat mielummin seksiä nuken tai koneen kanssa kuin oikean ihmisen, vaikka huorissa käymisestäkään ei nyt muutenkaan mitään hellyyttä saa. Jostain tämä kertoo, että on jo niin vaikea lähestyä toista ihmistä, että valitsee nuken tai jos ajattelutapa on se, että toinen ihminen on esine. Tämä kai koskee ihan normaalielämääkin jo ilotalojen ulkopuolella.

Eihän ihmisten yhteiselo ole koskaan helppoa kun läheisyydestä on kyse. Joillakin onnekkailla voi tietysti olla, mutta jotenkin tuntuu, että toista ihmistä lähestyminen on vuosi vuodelta vaikeampaa tässä rakkaassa yhteiskunnassamme. Sääli. Nuken kanssa kun ei voi keskustella, eikä nukella ole tunteita. Ehkä tunteilla ei ole enää merkitystä.

Toinen artikkeli, joka iski silmääni. Tämä ihan suomalaisesta julkaisusta. Joku peruskouluihminen kertoi ylpeänä, kuinka tyttöjen ja  poikien välinen ero on kaventunut sukupuolineutraalimmaksi.Ja kuinka tähän juuri on nyt satsattu. Ei ihme, jos ihmiset rakastavat ja rakastelevat kohta nukkeja, kun eivät enää tiedä, ovatko tyttöjä vai poikia.

Minusta tuntuu, että samaan aikaan kun kaiken pitäisi tässä maailmassa olla neutraalia, ihmiset ovat yhä enemmän sekaisin ja jokainen silti haluaa olla erikoisempaakin erikoinen. Neutraalius on helvetin tylsää yksinkertaisesti sanon minä. Eikä erikoisuuskaan ole erikoisuutta, jos se on itseisarvo.