Tarvitseeko kirkko uskonpuhdistusta?
Lueskelin tässä, että kaikkien alojen asiantuntija Jari Sarasvuo ehdottaa kirkkoon uutta uskonpuhdistusta.
Omasta mielestäni evankelisluterilainen kirkkomme on kai suvaitsevaisempi kuin se on ollut koskaan, mutta sekään ei taida riittää yhä kiihtyvämmin muuttuvassa maailmassa. Ja edelleen omasta mielestäni edes hiukan vanhoillinen kirkko saattaa jopa edustaa jotain pysyvää yhä pirstaloituneemmassa maailmassamme.
Miten kirkon sitten pitäisi muuttua? Suurin ongelma on suurimpien palstamillimetrien perusteella se, etteivät homot pääse siellä naimisiin. Eivät tosin pääse monissa muissakaan kirkoissa.
Osa varmaan myös kaipailisi, että kirkko jalkautuisi isäcamilloina kansan pariin, mitä he käsittääkseni tekevätkin, vaikka ei sitä kirkkoherraa liperit päällä kai Kampintorilla joka päivä näe sentään.
Suurin ongelma lienee, että kirkko on aika harvan ihmisen arkea. Kirkko rajoittuu häihin, hautajaisiin ja rippikouluun. Siinä se sitten on. Eli suomalainen evankelisluterilainen tuskin pääsee radikalisoitumaan kirkossa.
Onko kirkko sitten koskaan ollut aidosti osa ihmisten elämää? Ennen uskovaisuus oli pitkälti pakkouskovaisuutta. Se vain kuului ihmisten elämään ja mitään muita vaihtoehtoja ei ollut. Lopulta kirkko menetti otteensa valtioon ja kansalaisiin ja siitä lähtien kirkko muuttui vain äsken mainitsemieni suoritusten suorittamispaikaksi.
Evankelisluterilaisen kirkon kunniaksi sentään täytyy mainita, ettei sen toiminnasta ole paljastunut yhtä järkyttäviä asioita kuten esimerkiksi katolisen kirkon toiminnasta on paljastunut lasten järjestelmällisen hyväksikäytön osalta.
Ottaako kirkko sitten kantaa? Enpä heti muista, että kirkko olisi mistään jyrähtänyt? Ei sitten yhdestäkään epäkohdasta tule mitään mieleen? Kirkolta puuttuvat äänekkäät ja mediaystävälliset kasvot. Sitä ennen se on sellainen harmaa hahmoton, joka onneksi sentään auttaa silloin köyhiä, kun kuntakin on heidät hylännyt.
Itse kuulun yhä kirkkoon, vaikka olen kai jo ainoita lähipiirissäni, joka ei ole kirkosta eronnut. Rippikoulua en tosin ole koskaan käynyt, joten en nyt tiedä, kuinka siunattu kristitty sitten olen.
Omasta mielestäni evankelisluterilainen kirkkomme on kai suvaitsevaisempi kuin se on ollut koskaan, mutta sekään ei taida riittää yhä kiihtyvämmin muuttuvassa maailmassa. Ja edelleen omasta mielestäni edes hiukan vanhoillinen kirkko saattaa jopa edustaa jotain pysyvää yhä pirstaloituneemmassa maailmassamme.
Miten kirkon sitten pitäisi muuttua? Suurin ongelma on suurimpien palstamillimetrien perusteella se, etteivät homot pääse siellä naimisiin. Eivät tosin pääse monissa muissakaan kirkoissa.
Osa varmaan myös kaipailisi, että kirkko jalkautuisi isäcamilloina kansan pariin, mitä he käsittääkseni tekevätkin, vaikka ei sitä kirkkoherraa liperit päällä kai Kampintorilla joka päivä näe sentään.
Suurin ongelma lienee, että kirkko on aika harvan ihmisen arkea. Kirkko rajoittuu häihin, hautajaisiin ja rippikouluun. Siinä se sitten on. Eli suomalainen evankelisluterilainen tuskin pääsee radikalisoitumaan kirkossa.
Onko kirkko sitten koskaan ollut aidosti osa ihmisten elämää? Ennen uskovaisuus oli pitkälti pakkouskovaisuutta. Se vain kuului ihmisten elämään ja mitään muita vaihtoehtoja ei ollut. Lopulta kirkko menetti otteensa valtioon ja kansalaisiin ja siitä lähtien kirkko muuttui vain äsken mainitsemieni suoritusten suorittamispaikaksi.
Evankelisluterilaisen kirkon kunniaksi sentään täytyy mainita, ettei sen toiminnasta ole paljastunut yhtä järkyttäviä asioita kuten esimerkiksi katolisen kirkon toiminnasta on paljastunut lasten järjestelmällisen hyväksikäytön osalta.
Ottaako kirkko sitten kantaa? Enpä heti muista, että kirkko olisi mistään jyrähtänyt? Ei sitten yhdestäkään epäkohdasta tule mitään mieleen? Kirkolta puuttuvat äänekkäät ja mediaystävälliset kasvot. Sitä ennen se on sellainen harmaa hahmoton, joka onneksi sentään auttaa silloin köyhiä, kun kuntakin on heidät hylännyt.
Itse kuulun yhä kirkkoon, vaikka olen kai jo ainoita lähipiirissäni, joka ei ole kirkosta eronnut. Rippikoulua en tosin ole koskaan käynyt, joten en nyt tiedä, kuinka siunattu kristitty sitten olen.
Mielenkiintoinen blogi. Tunteita herättää varmasti puolesta ja vastaan. Kirkko ei ole pitänyt varsinaista suurta "meteliä". Kannanotot ovat olleet ohuita tai hyvin kaksijakoisia tietyissä asioissa.
VastaaPoistaTuntuu, että yrittävät miellyttää kaikkia, ettei joukkopako kirkosta jatkuisi.
PoistaMinusta kirkon pitäisi ottaa selkeästi kantaa ja voimakkaammin vähäosaisten ja eriarvoisuuden puolesta, kaikista heikoimpien ja sorrettujen puolella olla äänitorvena. Diakoniatyö esim on arvokasta sinänsä mutta yhä enemmän pitäisi puuttua epäkohtiin ja saada ääniä kuuluviin ihan päättävissä elimissä, jossa oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta taisteltaisiin...se miten tälläinen onnistuisi onkin sitten ihan eri asia...kirkon ongelma on se, ettei se ole yhtenäinen...
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, kirkko sai alkunsa köyhien puolustamisesta. Sitten välillä eksyttiin rikkauksiin ja maalliseen valtaan.
PoistaKyllä sitä haluaisi kirkon olevan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien puolella. Kirkolla on kuitenkin paljon resursseja ja valtaakin tietyllä tapaa..
VastaaPoista