Hoitajat petettiin tylysti!

Julkkismiehet laskevat nykyisin alleen aina kun jonkun naisjulkkiksen muistelmat ilmestyvät. Aina sieltä putkahtaa ahdistelusyytöksiä. Miehet itse väittävät kuten Annika Metsäkedon tapauksessa, etteivät edes tunne koko ihmistä. No. Totuus on vain asianomaisten tiedossa. 

Mutta ei puhuta nyt enempää ahdistelusta. Puhutaan hoitajista. Sanna Marinin johtama vasemmistolaisin hallitus aikoihin "kunnostautuu" hoitajien kurittajana ja lakko-oikeuden murtajana. Sanna itse on teflonia ja tuskin tästäkään kärsii ja ulkomaillakin kehutaan vain, että tanssi Sanna, tanssi.

Hoitajat eivät ole teflonia. Muutaman vuoden takainen kansanliike hoitajien palkkauksen ja työolosuhteiden kohentamiseen on kuihtunut covidin ja viimeistään Ukrainan sodan myötä. Hoitajia ei kuulla ja heidän puolestaan ei mekkaloida. Koko asia yritetään vaieta kuoliaaksi. 

Onneksi hoitajat eivät tällä kertaa tyydy osaansa ja odota uutta etsikkoaikaa. Kansan tuki on tiessään. Osa jopa pitää hoitajia vastuuttomana. Potilasturvalaki nakertaa vieläpä lakko-oikeutta työnantajien mieliksi.

Puhutaan teho-osastojen työstä, josta hoitajat eivät pääse edes irtisanoutumalla pois vaan heidät pakotetaan töihin. Alunperin jopa uhkasakolla. Mitä hyötyä on pakottaa ihmiset väkisin töihin? Varsinkin sellaisiin töihin, jotka vaativat suurta tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta. 

Teho-osastohoitajien velvollisuutta töihinsä on verrattu ammattisotilaisiin sota-aikana. Aika kaukaa haettu vertaus. Sotilaathan nimenomaan on koulutettu sotimaan.

Miten olisi vaan, jos parannettaisiin hoitajien asemaa, että he ihan itse haluaisivat töihin. Koko ammattikunnasta on niin negatiivinen kuva julkisuudessa, ettei ole ihme, ettei kukaan halua alalle, josta ei ikinä kerrota mitään hyvää.

En edes usko, että hoitajien asiasta tulee eduskuntavaalikysymys. Jos ihmeitä ei tapahdu. Hoitajat petti tylysti Sanna Marin usuttamalla heitä ensiksi yleislakkoon ja kääntämällä takkinsa julmasti, mutta hoitajat hylkäsi myös kansa, joka ensin kovaan ääneen hoitajia puolusti ja sitten hylkäsi.

Kommentit

Suositut postaukset