Kuoliko journalismi kuitenkin jo vuosia sitten?

En ole lukenut Journalismin kuolema -kirjaa, mutta jo sen ilmestyminen on pieni ihme. Ai miksikö? No se kyseenalaistaa lukemieni juttujen perusteella nykyistä mediamaailmaa. 

Ja sen kirjoittajana vielä nainen (Katleena Kortesuo), jonka viimeiseksi tällaista kirjaa kuvittelin kirjoittavan. Suomenuutisissa kirjasta on kuitenkin (melkein ainoana mediana) ei-kriittinen laaja artikkeli. Muut mediat tietenkin haluavat torpedoida kirjan väiitteet. Tasa-arvon vuoksi linkitetään sellainenkin tähän.

Tavoite neutraalista ja puolueettomasta mediasta on ollut kauan jo vitsi. Jos koskaan sellaista ollutkaan. Media haluaa aina olla kulkevien virtausten mukana ja myötäillä niitä. Sitä kun tekevät ihmiset eikä koneet. Ja useimmat ihmiset haluavat myötäillä vallanpitäjiä tai hengailla heidän kanssaan kivoissa kuvissa. 

Henkilönpalvontaan sorrutaan "oikealla tavalla ajattelevien" poliitikkojen kohdalla. Etupäässä Sanna Marin ja Sauli Niinistö. Sitten muut (nais)ministerit. Heidän poliittisia päätöksiään en juuri muista arvosteltavan. Politiikan sanotaan olevan julmaa, mutta se on sitä vain tietyille poliitikoille. Ei toimittajien "suosikeille". Kysykää vaikka Päivi Räsäseltä.

Tällä kaikella halutaan tietenkin ohjata ihmisten ajattelua ja hyvin siinä on onnistuttu. Kyseenalaistajat on ajettu marginaaliin, heistä on tehty salaliittoteoreetikkoja ja foliohattuja. Tietenkin näin riisuen heiltä heti kättelyssä arvokkuus ja oikeus ajatella toisin. Tehden heistä naurunalaisia.

Toimittajien punavihreys on käynyt  ilmi myös Tampereen yliopiston tutkimusartikkelista, jonka mukaan journalistiikan ja viestinnän opiskelijoista kolme neljäsosaa on vihreiden tai vasemmistoliiton kannattajia. 

Uskaltaisin myös väittää, että noista opiskelijoista myös kolme neljäsosaa on naisia. Miehiä valmistuu aina vain vähemmän toimittajiksi ja pystymetsästäkään enää harvaa ilman alan koulutusta pääsee toimittajiksi. Siksi median mieskuvasta huokuu miesviha, ei edes peitellysti. Ironista kyllä, sitä tekevät myös miestoimittajat.

Näin ollen, olisi lapsellista kuvitella, että journalismi olisi puolueetonta. Ja siksi esimerkiksi feminismin krittiikkiä esiintyy mediassa harvoin, jos ollenkaan. 

Kortesuo myös ktitisoi tunnejournalismia, joka on nykyiselle ajalle tyypillistä. Näin toimitaan varsinkin virusten ja Ukrainan sodan olleessa kyseessä. Objektiivisuutta tai lähdekriittisyyttä ei edes yritetä tavoitella, sillä yleisön tunteet on lietsottu vastaanottamaan vain tietynlaisia tunteita ja ajatuksia.

Itse olen tyytyväinen, että nykyisin pääosin teen sisällöntuotantoa. Ei minulle oikein olisi paikkaa enää nykyisessä journalismin maailmassa.