Käännytyslaki-hysterian avulla DCA-sopimus saatiin heittämällä läpi

Alkaa väsyttää tuo käännytyslaki-vääntö vai mikä sen lain nimi nyt onkaan. Saanut jotenkin käsittämättömät mittasuhteet. 

Toiset luulee, että Putin vyöryttäisi sieltä aalto aallon perään "pakolaisia" ja toiset taas luulevat rajan takaa tulevan lääkäreitä, naisia ja lapsia, vaikka sieltä tulee vain nuoria, kouluttautumattomia muslimimiehiä. Aivan kuten vuoden 2015 aivan eri määrien "pakolaisaallossa" oli kyse.

Ruotsin raja on yhä avoinna, miksi sitä ei suljeta muslimimiesten takia, joka todellisuudessa on käännytyslain tarkoitus.

Käsittääkseni Putin vyöryttää nyt laittomia siirtolaisia Ukrainan sotaan ja tuskin Venäjälle tässä tilanteessa edes Afganistanin ja Irakin pojat uskaltavat. Jäljelle jäävät toki haluavat epätoivoisesti pois, mutta mielummin Keski-Eurooppaan. Sinnehän ne Suomeen ehtineet ennen rajojen sulkua jo luikahtivat.

Valtiojohto haluaa miellyttää nyt totella ja miellyttää länsimaita epätoivoisesti, koska ovat myyneet Venäjän uhan kansalaisille, jotka on aina Suomessa helppo höynäyttää erilaisiin pelkoihin ja hysterioihin.

Mutta jos jostain suomalaisten kannattaa olla hysterrinen, niin eduskunnan heittämällä hyväksymästä DCA-sopimuksesta, jossa myytiin Usalle Suomen itsemääräämisoikeuksien riippeetkin. 

Tämä saattoi olla tarkoituskin, että käännytyslaki nielee kaiken huomion.

Kommentit

  1. Eu täällä määrää kohta kaikesta, haluaa verotusoikeudenkin. Ja yhteisvelat ties mihin. Tämä pelottaa oikeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlainen kansallisvaltioiden alasajo tuntuu olevan länsimaissa nyt tulilla.

      Poista
    2. Ironista kyllä tämä vain lisää konfliteja.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset