Pariisin veriolympialaisista tulikin transolympialaiset

Enpä muista toisia olympialaisten avajaisia, jotka olisivat aiheuttaneet yhtä ison kohun kuin nyt Pariisissa 2024. Itse en muista aiemmista avajaisista muuta kuin vapisevan Muhammed Alin sytyttämässä Atlantan olympialaisten tulta 1996. 

Nyt taisi monelta jo tulen sytyttäminenkin unohtua drag-shown takia. Se kun oli pitänyt ärsyttääkseen vielä tehdä muistuttamaan kristillisiä symboleita, kuten Viimeistä ehtoollista, jossa Jeesuksena poseeraa lihava nainen transeja ympärillään. Varmasti homoklubiin soveltuvaa kuvastoa.

Avajaisten "queer-vastaava" oli kuulemma halunnut tuoda kaikille avajaiset. Samalla tosin sulki konservatiivit pois, mutta eihän kenenkään muun mielipiteillä ole enää väliä kuin woke-ihmisten. Tuon lähes fundamentalisen lahkon, joka on jo uskonto itsessään. Ja islamia hän ei tietenkään tohtinut avajaisiin sotkea. Siitähän voisi seurata iskujakin. 

Wokeväkeä olympialaiset mielistelivät oikein urakalla. Naisia ja miehiä urheilijoissa kuulemma yhtä paljon. Olisiko näin? Ei ainakaan muslimimaiden kohdalla. Pakolaisille oli myös jopa olympiajoukkue. Olivatkohan vaatimukset vain yhtä kovat kuin muille?

No. Komeathan avajaiset olivat muutenkin. Ja taatusti muistettavat Seinen risteilyineen ja ympäri Pariisia loikkiessa. Loistava matkailumainos. Seineä ei tosin saatu puhtaaksi yli miljardin menoista huolimatta, mutta ainahan olympialaiset ovat olleet rahasyöppjä.

Mutta kyllähän nämä avajaiset antavat taas kuvan Putinille ja kumppaneille, että länsimaat ovat heikkoa degeneroitunutta joukkiota, joilla on arvot hukassa. Niin kuin onkin. Yksi arvo kuin toisten arvojen kunnioittaminen, mikä näissä kisoissa epäonnistui.

Pariisin olympialaisten piti olla veriolympialaiset, vaikka onko siellä yhtään venäläisurheilijaa?  Niistä tuli transolympialaiset.

Kommentit

Suositut postaukset