Pride muuttuu yhä poliittisemmaksi (fanaattisemmaksi)

Ei jaksaisi kirjoittaa Pridesta, mutta pakko. 

Kaikeksi onneksi Pride-hehkutus ei oli tänä vuonna hillitympää, Kelakin lopetti tapahtuman tukemisen. En edes ymmärrä miksi on tukenut. Toki moni muu jatkoi pelätessään joutuvansa ei-suvaitsevaiseksi yhteisöksi.

Kyseessähän on umpipoliittinen tapahtuma, jossa luokitellaan "soveliaat" tukijat ja henkilöt. Liekö mikään muu tapahtuma näin onnellisessa asemassa. Moni seksuaalivähemmistössä itsessään tosin jo karsastaa Pridea.

Mutta mikä Pridessä ihmetyttää eniten, oli avoin Palestiinan tuki. Lieko Ukrainankaan lippuja ollut niin paljon Pridessa. 

Ja siis seksuaalivähemmistöillä, jotka olisivat välittömässä hengenvaarassa Palestiinassa? Mikä ihme on saanut seksuaalivähemmistöt ajattelemaan, että islam on heidän puolellaan? Ainakin he liputtavat oman huonon kohtelunsa puolesta.

En itsekään fanita Jeesus-fanaatikkoja sen enempää kuin islaminkaan, mutta jotenkin ihmetytti, jos Pride-marssilaiset turmelevat Jeesus-fanien kyltit ja vielä paskovat päälle. 

Onko tämä rakkautta kaikille Pride? 

Ei-poliittinen Pride ei ainakaan ole. Lisäksi kuonokoppia pitävät marssilaiset eivät tee tapahtumasta koko perheen tapahtumaa.

Kommentit

Suositut postaukset