Minä en listoista piittaa!

Viime vuoden lopulla ja vielä nytkin iskee silmiin kaiken maailman listat koskien kulttuurielämän tuotteita. 

Listat kai helpottavat jotenkin ihmisten elämää. Luokittelu, arvottaminen yms. Ihminen on utelias olento, joka haluaa tietää, kuka on parhain, kuka huonoin ja kuka ei yhtään mitään.

Itse en yllättäen moisesta piittaa, vaikka en täysin listaimmuuni ole. Onhan niitä kiva selailla ja samalla esitellä omaa persoonallisuuttaan. Sillä siitähän niissä on kyse. Tällainen olen, luen tällaista yms. En ole koskaan kirjoittanut ylös kaikkia kirjoja, joita olen lukenut. Aika rivi niitä olisi.

Hesarissa taisi olla lista 2000-luvun lista parhaista suomalaisista kaunokirjallisista teoksista. Siihen en osaa sanoa juuta tai jaata. En juurikaan ole lukenut suomalaista kaunokirjallisuutta 2000-luvulla. En ainakaan 100 kirjaa.

Minä olen kuolleiden mies kaunokirjallisuuden suhteen. Ja kuolleilta kirjailijoilta ilmestyy yhä uusia teoksia, varsinkin ulkolaisilta. Ani harvalta on kaikki suomennettu eläessään ja arkistoista löytyy jopa suomalaisiltakin kuolleilta kirjailijoilta jotain uutta.

Silmiin pistää myös joidenkin ihmisten suorittaminen jopa lukemisessa. Moni mainostaa että näin ja näin monta kirjaa aion lukea. Missä on ilo löytämisessä ja lukemisessa.  Aikamme kuva, suorittaminen.

Jopa jotkut kirjailijat mainostavat kirjoittavansa näin ja näin monta kirjaa tänä vuonna. Sekin on sitä elvistelyä. Katsokaa miten tehokas ja haluttu olen. 

Markkinointikoneisto jo samaan aikaan kun mainostaa heidän tulevia kirjoja vuoden odotetuimpina ja halutuimpina. No tämä on sitä kapitalismia, kun vuoden lopussa ne listataan sitten vuoden parhaimpina. Tässä auttavat kiltisti kirjabloggarit sun muut.

Eipä Väinö Linnakaan montaa kirjaa kirjoittanut, mutta se riitti. Listausten kuningas silti. 

Itse olen nykyisin ihan tyytyväinen, että olen kaikkien listausten ulkopuolella. Eräänlainen oikea underground-kirjailija. Lukekaa muuten nettiunderground-kirjani Rumasatu.