Kirja-arvio: Tina Finn - Pate Mustajärvi: Testamenttini

 


Pauli "Pate" Mustajärven poismeno kosketti viime vuonna montaa suomalaista. Mustajärven lesken Tina Finnin Paten ystävien ja läheisten haastatteluista sekä Paten omasta tekstistä koostaman kirjan sivuja selaillessa tuleekin surullinen olo. Kirjanhan ei pitänyt kertoa Paten kuolemasta vaan uudesta alusta 70-vuotiaana.

Näin ei olisi tarvinnut käydä, jos Suomen julkinen terveydenhuolto tarjoaisi tutkimuksia buranan sijaan. Mustajärven syöpä kun löydettiin vasta vahingossa, vaikka mies oli juossut lääkäreissä koko kevään 2025 kipujaan valitellen. Diagnoosin jälkeenkin vetkuteltiin, mutta kaikki oli jo muutenkin myöhäistä. Leski on syystä katkera.

Tina-vaimoaan Patella oli paljosta kiittäminen. Paten ura oli lähdössä uuteen nousuun, kun hän vapautui Popeda-taakastaan. Jopa juominen vähentyi. Sellaiseksi Popeda hänelle muodostui, vaikka oli hyvä leipäpuu. Bändihän jatkaa edelleen ilman yhtään alkuperäisjäsentä, mitä Paten leski suomiikin.

Pate oli taas kiinnostava henkilö, eikä eräänlainen vitsi kulttuuripiireille. Mutta sitten tuli kuolema. Pate oli aina hurjasti aliarvostettu, jonka arvo tajuttiin, kuten aina, kuoleman jälkeen.

Haastatteluissa nousee pintaan varsinkin Paten alkoholismi, jota hän ei täysin halunnut koskaan myöntää, tai ei ainakaan lopettaa juomista. 

Ei vaikka, kuten Pate itse kirjassa kertoo, pimeänä keskiaikanaan sydänkin pysähtyi. Alkoholismista puhuvat kaikki haastatellut, koskettavimmin Jenni-tytär. Vähän edes ihmetyttää, miten hänet on pikkutyttönä edes jätetty paljon poissaolevalle ja juovalle Patelle.

Olisin ehkä kaivannut kirjaan Paten ensimmäisen vaimon ja pojan muistoja, mutta he ilmeisesti haluavat pysyä tiukasti yksityisinä henkilöinä. Samoin olisin kaivannut esimerkiksi Costello Hautamäen kommentteja. Tosin siitä Paten lähdöstä Popedasta kirjoitettiin lehdissä paljon. 

Ei tämä kirja ole paras lukemani elämäkerta, mutta se on koskettava, eikä vähiten Paten oman, konstailemattoman tekstin takia. Pate tuntuu kuin kaverilta, joka juttelisi sinulle elämästään. Sellainenhan Pate oli. 

Kommentit

Suositut postaukset