Voiko alkoholisti juoda kohtuudella?

Tällä viikolla netissä on keskustelu runsaasti siitä, että voiko alkoholisti juoda kohtuudella raitistuttuaan pahimmasta juopottelusta? Suurin osa kommentoijista huusi raivolla ettei voi, ja sitten alkaa muistelu juoposta isästä, puolisosta yms. Juoppoja tosiaan riittää joka mökkiin Suomessa.

Sanoisin, että kyllä ja ei voi juoda kohtuudella. En tosin itse mitään osaa käyttää kohtuudella, voin addiktoitua mihin tahansa, jota ei edes luokitella päihteeksi. Karkkiakin menee kerralla koko pussi. 

Minusta alkoholisti voi juoda kohtuudella, jos riippuvuus ei ole ollut megatasoa. Mutta onko hän sitten edes varsinaisesti alkoholisti? Nykyäänhän diagnooseja lyödään niin kovin helposti pöytään, paitsi silloin jos haet Kelalta sairauspäivärahaa.

Olen itsekin alkoholisti. Minulla taitaa olla jopa diagnoosi siitä, vaikka en ole koskaan juonut niin vähän kuin nykyään. Syy on vain se, että menin A-klinikalle. Varsinkin psykologista siellä koinkin saavani apua ja kirjoitin myös siitä kirjaani Tarpeeton ihminen, jota ei ole vielä julkaistu.

On ollut aikoja, jolloin join lähes joka päivä. Riippuvuuden taso on vaihdellut, eikä minulla ole koskaan ollut ongelma myöntää olevani alkoholisti. Minut on "raitistanut" köyhyys, sillä en halua kadulle. Niin ja kissa myös, koska sille pitää olla ruokaa. Täysraitista minusta ei ole tule koskaan, eikä minulla ole edes siihen halua.

En pysty juomaan kyllä koskaan kohtuudella. Jos minun on oltava jossain tilaisuudessa selvä, niin en voi ottaa mitään. Ehkä tuopin tai pari voi ottaa, mutta sitten alkaa ralli. Tosin kuntoni on jo fyysisesti niin huono, että mitään viikon putkia en edes voisi vetää. Mikäli haluan elää.

Minusta on silti väärin, että suomalaisessa päihdehoidossa vain täysraittius on hyvä. Mitään välimuotoja ei ole. 

Alkoholismi on sairaus siinä missä muutkin. Sairastajia ja sairauden muotoja on erilaisia. Minusta päihdehoidossa pitäisi keskittyä minimoimaan vahingot, eikä elätellä turhia toiveita, että kaikki raitistuisivat koskaan.