perjantai 22. huhtikuuta 2016

Manic Street Preachers Helsingin Jäähallissa

En ole aikoihin käynyt millään keikoilla. Ei tosin ole ollut sellaisia bändejäkään, joita olisi halunnut mennä kuuntelemaan. Nyt kävin kuitenkin Manic Street Preachersin keikalla.

Kyseinen bändi on tietenkin kovin 90-lukua, mutta silloinhan vielä musiikkia enemmän kuuntelinkin. Kuulijakuntakin tuntui olevan aika ikäistäni keikalla. Mutta väliäkö sillä. Mitään I love you-puheita ei bändin nokkamies, laulaja James Dean Bradfield vetänyt, vaan biisit pukkasivat ilmoille toisen päätyttyä.

Mukava yksityiskohta oli Walesin lippu lavalla, en edes muistanut, että ukot ovat Walesista. Hauska heitto kai joltakin oli myös yleisöstä, kun hän pyysi soittamaan Wonderwallin, joka tietenkin on toisen 90-luvun brittibändin Oasiksen biisi. Siitä bändi ehkä vähän ärsyyntyi.

Ei bändi pankkia räjäyttänyt, mutta soitti viihdyttävästi ja luotettavasti. Vähän sellaiseen brittiläiseen lad-henkeen, että tänne tultiin tekemään duunit ja se on siinä. Yleisö tietenkin innostui vasta eniten silloin, kun tuli ne 90-luvun suurimmat hitit, kuten Design For Life ja muut vastaavat. Tsunami-biisiä ei valitettavasti soitettu.

Sinänsä nostan hattua näille vanhan liiton bändeille. Ne jaksavat kiertää, vaikka parhaimmat biisit on jo tehty ja yleisö haluaa kuulla ne laulut, joita on soitettu jo viimeiset 20 vuotta. Manicilla ei ollut innostuksen puutetta, vaikka innostuneempi keikasta tuntui olevan yleisö, kun he itse.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe