Ihailluin elävä tunnettu suomalainen



Valitut Palat tutki minulle tulleen STT-tiedotteen mukaan ihailluinta tunnettua elossa olevaa suomalaista. Ohessa lista ihaillummista miehistä ja naisista. Asiaa kysyttiin 15-74-vuotiailta miehiltä ja naisilta. Lista on tutkimuksella kysytty, eikä siis vastaa ko. lehden tilaajakuntaa, vaikka omasta mielestä saattaisi sitäkin olla nimien perusteella.

1. Tarja Halonen
2. Kirsti Paakkanen
3. Leena Palotie
4. Elisabeth Rehn
5. Helena Ranta
6. Lenita Airisto
7. Aira Samulin
8. Riitta Uosukainen
9. Tanja Saarela
10. Katri Helena

1. Sauli Niinistö
2. Jorma Ollila
3. Martti Ahtisaari
4. Mauno Koivisto
5. Matti Vanhanen
6. Janne Ahonen
7. Erkki Tuomioja
8. Kimi Räikkönen
9. Åke Lindman
10. Mika Häkkinen

Mitäs mieltä olette? Onko aika kaukaa haettu. Minun täytyy tunnustaa, että minun on vaikeaa löytää elossa olevaa suomalaista tunnettua ihmistä, jota ihailisin. Ainakin miesten lista henkii vallalla olevaa bisneshenkeä ja naisten listaltakin löytyy Kirsti Paakkanen.  Miesten listalla ei ole ainakaan pienen ihmisen puolustajaa tai edes oikein arvokeskustelun herättäjää. Ja aika johtajavaltainen on lista.

Mutta paljonhan tunnettujen ihmisten ihailu on kiinni heidän saamastaan julkisuudesta. Jos listalta olisi joku pakko valita, valitsisin Åke Lindmanin ja Eki Tuomiojan. Suomi ihailee enemmän urheilijoita kuin taiteilijoita. Mutta eipä sekään mikään yllätys ole.

Naisten lista näyttää kanssa ihmeelliseltä. Tarja Halonen on tuosta listasta varmaankin ihailtavin, vaikka nyttemmin Tarja on menettänyt sitä tuoretta ja spontaania uutta otetta, mikä hänellä oli presidenttikauden alussa. Aira Samuliniakin on kyllä pakko ihailla. Tanja Saarelaa ja Riitta Uosukaista ihmettelen listalla. Tai ainakin Saarelaa. Uosukaista on pakko ihailla ainakin suorapuheisuuden takia.

Vastauksiin vaikutti kuulemma puoluekanta. Ainakaan minun ihailuuni ei puoluekanta vaikuta. Ennemminkin pula ihailtavista elossa olevista ihmisistä. Kuolleista löytyisi enemmänkin ihailtavia, mutta ainahan vielä elävää ihmistä on todellisuudessa vaikeaa arvostella puolueettomasti, kun aika ei ole kullannut kehyksiä.

Ketä te nostaisitte listalle jos saisitte valita?

PS. Vaalirahoitusjupakka on osoitus siitä, että suomalainen politiikka on kaukana puhtoisesta, vaikka sellainen kuva halutaan antaa. Suomalaista päätöksentekoa sanelee bisnesmaailma ja hyvä veli-verkostot siinä missä muitakin maita. Ensimmäistä kertaa nämä verkostot vain ajautuivat kunnallispolitiikasta eduskuntaan asti. Minusta media on oikealla asialla nyt.


Kommentit

Suositut tekstit