Mitä meistä jää jäljelle?

Sateisella säällä on minulle ihmeellinen voima. Vaivun silloin ajattelemaan asioita, jotka ovat turhia, hyödyllisiä tai vähemmän hyödyllisiä. Ajatuksia kaikki tyynni.

Nyt mieleeni tuli ajatus, että mitä meidän ajastamme jää jäljelle jälkipolville. Moni muistoistamme tallentuu digikameralla tai kirjeen sijasta kirjoitetaan sähköpostia. Niitä harvemmin tulostellaan ja säilytellään. Harvat digikuvatkaan etenevät kuvan kehitykseen asti. Sen sijaan ne jäävät koneelle, mitä sitten tapahtuu, kun tietokone menee rikki. Itse saatan säästellä mitä ihmeellisempiä kuitteja tai pikkuesineitä, joilla on minulle tunnearvoa, jonkin hyvänä muistona jääneen asian takia.

Arkistoihmisillä on haastetta, että emme katoaisi ikiajoiksi, kun meistä aika jättää ja elävienkin muistot meistä haalistuvat. Puhumattakaan tutkijoista. Mitä meistä saa kaiveltua raunioista, digiboksin tai kelakortinko?

Netissä tuntuu säilyvän törky ja ikävät asiat, mutta miten on, säilyvätkö siellä kauniit muistot. Netin sanotaan kaatuvan myös joskus kokonaan. Kehitetäänkö meille uusi tapa jakaa tietoa ja kommunikoida. Tuskin hylkäämme teknistä kehitystä enää koskaan, vaikka niinkin olisi mielenkiintoista ajatella. Tosin millä asialla ihmisiä nyt peloteltaisi muutenkin.

Ainakin meistä jää jäljelle kirjoja ja nuottivihkoja sekä äänitteitä, niin toivon. Hyvä sekin, nekin tallentavat aikaa. Kuinka merkittävää edes onkaan yhden ihmisen säilyminen historiassa. Ajan henki, aatteet ja ajatukset säilyvät siinä taiteessa, joka kestää aikaa ja elää siis ikuisesti. Historiahan elää ajassa, kun asiat nähdään joka tapauksessa myöhemmin eri tavalla. Vähemmän asetelmallisesti.

Ja riittäähän sekin pienelle ihmiselle, että muistaa oman elämänsä sekä itselleen tärkeät ihmiset. Kuvathan ja sanat ovat loppujen lopuksi kuvastinta. Ja ovatko ne loppujen lopuksi sitten edes totta?

PS. Sain lainaksi Onnellisuus -kirjan. Kesän aikana ehdin opiskella, miten tulla onnelliseksi. Miten irrottautua sellaisista asioista, joille ei voi mitään? Ja miten saada onnellisuutensa erotettua vain yhdestä hetkestä ja tunteesta?

Etelän media leimattiin sitten Kepun puoluekokouksessa syylliseksi vaalirahoitusjupakkaan. Niinpä, asioiden kieltäminen ja vastakkainasettelu pääkaupunkiseudun kanssa auttaakin. Ainoa nuhteeton, Mari Kiviniemi, heivattiin puheenjohtajistosta ulos. Jos jotain kepulaisissa täytyy ihailla on heidän uskollisuutensa ja lojaalisuutensa johtoaan kohtaan. Sellaista ei näinä päivinä kovinkaan usein näe. Tosin eivät johtajatkaan ole uskollisia työntekijöilleen.

Kolmen suuren puolueen puoluekokoukset olivat muutenkin kuin toisesta todellisuudesta. Demarit valitsivat "nuorekkaan" puheenjohtajan, mutta vanhat örmyt vaikuttavat yhä taustalla. Kokoomus pääsi helpommalla, kun Kanerva sai lähteä jo keväällä.

Ainakin Usassa on toivoa politiikalla. Jos Obama ei sorru taantumuksellisten voimien alla, Usa voi vihdoin saada hyvinvointivaltion perusaineksia öljysotien sijaan. Kuten julkisen terveydenhuollon kaikille.