Kielet katoavat, vaikka äidit pysyisivätkin
Päässä olisi nyt vaikka minkälaisia ajatuksia kirjoitettavaksi, mutta pitää yrittä keskittyä nyt jokuseen. Maailmassa ei ole nimittäin montaa asiaa, mikä ei katoaisi poislukien läskin, masennuksen ja muun ahdistuksen. Eilisen Hesarissa oli juttu katoavista kielistä. Sinänsä tuokaan aihe ei ole yllättävä, mutta kylläkin mielenkiintoinen.
Ennen vanhaan vähemmistöt luopuivat kielistään sulautuakseen valtaväestöön joko vapaaehtoisesti tai valtiovallan pakottamana. Nyt into on herännyt uudelleen herätellä jo katoamassa olevia kieliä. Minä sanon, että onneksi. Olenpa ihmetellyt, miksi esimerkiksi irlantilaiset ovat halunneet puhua siirtomaaisäntänsä kieltä, kun heillä olisi oma kieli iirikin. Vastaavia tapauksia löytyy Euroopasta muitakin, pikaisesti mainitakseni baskin kieli tai artikkelissa mainittu bretagnen kieli.
Ja onneksi sama into on herännyt murteidenkin säilyttämiseen. Maakunnista lähtevät puhuvat nykyään ylpeänä murteella, eivätkä yritä sulautua pikavauhtia yleispuhekieleen, mikä ikinä se sellainen nyt onkaan. Vähemmistönä ollaan ylpeitä, eikä halutakaan edustaa valtaväestöä. Suomessa on kyllä vähemmistökielille hyvät asemat, vaikka usein muuta väitetään.
Saamen ja ruotsin kielellä tehdään ohjelmaa ja niiden opetustakin saa, jopa saamea voi opiskella pääkaupunkiseudullakin. Ruotsia vieläpä oikein pakolla. Romanikieli tosin taitaa olla häviämässä. Ja viime vuosien maahanmuuton aikoina pääkaupunkiseudun kouluissa aletaan olla kohta pulassa, miten kymmenien eri kielien opetus voidaan taata. Muualla maailmassa ei vastaavaa touhua ole. Esimerkiksi rakkaassa länsinaapurissa suomen opetus on tehty kovin vaikeaksi.
Sinänsähän jos ajattelee syvijä syntyjä maailman kielikirjavuus on osiltaan syntynyt yhteisöjen eristäytyneisyydestä. Papuassa jokaisella laaksollakin on ollut oma kielensä. Osaltaan kehitys vasta alkoi, kun saimme yhteisiä kieliä. Nyt kun elämme globalisaation aikaa, vahvimmat voittavat. Niin kielissäkin. Millä kielellä on valta, on tietenkin kansainvälisen median ja kaupan hallussa.
Englantia on moitittu muiden kielten valtaamisesta, mutta kyllä sitä ennenkin on ollut valtakieliä. Ennen englantia ranska tai vaikka latina Rooman valtakunnan ajoilta. Lisäksi kielen ominaisuuksia on, että se muuttuu koko ajan aikansa mukana. Uusia asioita ja käsitteitä kun ei voi oikein estääkään. Ja kuka tietää, onko valtakielenä espanja ja kiina tulevina vuosikymmeninä.
Mutta se on huolestuttavaa, että niin harvat valitsevat jonkin muun kuin englannin alakouluissa Suomessa. Tosin mahdollisuudetkin ovat heikot isojen kaupunkien ulkopuolella. Itse olen opiskellut venäjää, ruotsia, englantia ja saksaa. Tosin vain englannin kanssa pärjään sujuvasti. Mikään kielinero en todellakaan ole. Venäjän opiskelua rajoittanee historian taakka ja Saksankin ajat taloustiikerinä ovat ohitse. Mutta yleensä ihmiset innostuvat aikuisiälläkin jotain kieltä oppimaan vaikka sitten vain pärjätäkseen matkoilla.
Jännä sana muuten tuo äidinkieli. Kieli se tulee lapselle ikäänkuin äidinmaidosta. Mutta entäs jos äitiä ei ole, onko sitten sopivaa kutsua kieltään isänkieleksi tai vaikka koulunkieleksi. Heh, pieni saivartelu tekee aina poikaa. Mutta ensiksi opittu kieli pysyy jokatapauksessa alitajunnassa dementikollakin, vaikka muita kieliä ei enää ymmärtäisi.
PS. Huomenna olisi sitten synttärit. Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden olisi kai tarkoitus niitä jollain tavalla viettää. Vaikka menemällä syömään jonnekin. Tosin jos ajattelee, eipä siinä mitään erikoista ole kun täyttää 31.
Orimattilan reissullani sain lainaksi Juicen itse kirjoittaman elämänkertansa tai osan siitä. Loppua hän ei ehtinyt kirjoittamaan. Sen verran hyvin kirjoitettua, että kohta olen kirjan lukenut. Olen lomalla taas päässyt pitkästä aikaa lukemisen makuun. Cd-levyjä tarttui Lahden musiikkidivareista kunnon pino mukaan myös.
Onnellisuus on yksi lempiaiheitani. Tanskahan voitti tämänkertaisen onnellisuusvertailun. Muuten tulokset olivat sikäli yllättäviä, että Kolumbiakin pääsi kärkijoukkoihin. Onni lähtee siis muusta kuin vain rahasta. Sikäli mielenkiintoinen yksityiskohta, että vain Usan perustuslaissa taataan mahdollisuus onnen tavoitteluun. Nyt äkkiä se kohta muihinkin perustuslakeihin. Ai niin onnettomimpien maita olivat tietenkin Zimbabwe, Moldova ja Armenia. Itse en kyllä usko noita kahta viimeiseksi mainittua niin onnettomiksi. Kaikkia taitaa ainakin johtaa jokin riistäjä. Olkoot se yhteinen nimittäjä.
Alla kuva illanhämärissä ikuistamistani sorsaperheestä.
Kommentit
Lähetä kommentti