Nautinnoista ja omistamisen pakosta

Useamman päivän sinänsä rentouttavan tv-, elokuva- ja musiikkimaratonin jälkeen perehdyin lainaksi saamaani Matthieu Ricardin Onnellisuus-kirjaan. Siinä on paljon sellaisia ajatuksia, joita itsekin olen mielessäni pyöritellyt, mutta jotka jonkun toisen kirjoittamana kirkastuvat.

Kirja pohjautuu paljolti buddhalaisiin ajatuksiin. En ole buddhalaisuuden asiantuntija, mutta sen verran ymmärsin, että sisäinen rauha ja onnellisuus ovat aivan eri asia kuin ulkoisesti näyttäytyvä onnellisiin hetkiin ja nautintoihin perustuva rauha ja onnellisuus. En ole kirjaa vielä loppuun lukenut, mutta erityisesti aistihyvään perustuvien nautintojen petollisuus jäi mieleen.

Ei ole mikään uusi asia, että länsimaiset ihmiset ainakin hakevat hetkellistä mielihyvää ja onnea yhä rajummin keinoin. On extreme-urheilua, jossa kuolemaa halutaan päästä yhä lähemmäksi. Samaan aikaan kuolemaa pelätään enemmän kuin koskaan. Buddhalaisuudessahan kuolema on vain välivaihe johonkin muuhuun. Ja onni syntyy, kun tekee hyviä tekoja muille. Joka tietenkin on vaikeaa, kun ihmiset ovat itse joutuneet pahojen tekojen kohteeksi. Mutta buddhalaisuudessa pettymyksistä halutaan eroon tekemällä muille hyvää.

Ihminen on kyllä syntyjään nautinnonhaluinen olento. Ja haluaa nimenomaan hetkellisiä nautintoja. Se on omalla tavallaan inhimillistä ja ymmärrettävää. Tykkää syöpötellä, juopotella ja rakastella lyhyesti listatakseni. Nopeat aistinautinnot täyttävät nopeasti ja hetkellisesti syvää tyhjyyden tunnetta. Itsestäni ainakin pystyn myöntämään sen.

Minusta täysi askeesikin olisi aika turhaa, kun elämä on niin lyhyt. Lyhytaikaisilla nautinnoilla ihminen vain tulee usein loukanneeksi muita etsiessään onnea, lohtua tai unohdusta itselleen. Ja kyllä ihminen sen sisimmässään tietää, mutta etsii uusilla hetken nautinnoilla unohdusta teoilleen.

Rappioonhan kaikki elostelu tietenkin johtaa. Vähintään henkiseen. Harva on rikkaudesta ja kuuluisuudestakaan onnelliseksi sisimmässään tullut, jos ei ole ollut onnellinen ja tyytyväinen itseensä jo ennen kuin on tullut rikkaaksi ja kuuluisaksi. Rappioon ovat ajautuneet nautinnonhaluissaan kokonaiset kansatkin, kuten vaikka Rooman valtakunta. Ja nyt meidän oma länsimainen maailmamme.

Mutta ei nautinnoista irtautuminen helppoa ole, sen tiedän itsekin, niin kuin varmaan kaikki muutkin. Ei kai se välttämätöntäkään ole, jos ne eivät hallitse elämää tai tuo enemmän kärsimystä itselleen ja muille kuin sisäistä rauhaa. Hetkittäisiä impulssejaan haluaisi kyllä oppia hallitsemaan jokainen paremmin.

Tämän Marimekon ja italialaisen vaatefirman taistelussa unikkokuviosta tuli mieleen myös ihmisten omistamisen vimma. Kaikki suojataan tuotemerkeillä ja omistamisella, vaikka periaatteessa kaikki taide on jostain yhteisestä alusta lähtöisin. Ymmärrän tietenkin, että kyllä taiteilijatkin haluavat leivän syrjässä pysyä.

Mutta silti, ihminen haluaa samalla tavalla omistaa kaiken. Kumppaninsa, lapsensa, ystävänsä ja ajatuksensakin. Ihminen tuntee olonsa turvalliseksi vasta kun omistaa jotain. Tai täytyy omistaa, ennen kuin mikä tahansa koetaan omaksi. Ja itse asiassa parhaimmat ajatukset voivat tehdä enemmän hyvää kuin mikään muu yhdessä käytettynä.

Näin kirjoitettuna kaikki kuulostaa hyvältä, mutta monesti epäusko kaikkeen estää niin paljon hyvää tapahtumasta itselleen ja muille.

PS. Lupasin yrittää lomanaikaista medialakkoa, mutta ei se oikein nyt onnistunut, myönnetään heti alkuun. Tarvitsen vielä rutkasti lisää buddhalaista mielenrauhaa ja lujuutta hallitakseni mielihalujani. Joten sitten joitakin ajankohtaisia uutisia.

Hesarissa oli uutinen puolueiden johdosta. Melkeinpä kaikkia puolueita johtavat etupäässä akateemiset ihmiset. Politiikanteko on mennyt aina vain vaikeammaksi ihan käytännöntasollakin, joten onko tuo ihme, että johdossa ovat akateemiset. Ei siitä kohta muuten selviäisikään parturi-kampaajan koulutuksella vaikka. Tietysti herää kysymys esimerkiksi vasemmistosta työväenpuolueina, jos puoluehallituksista ei kohta duunareita löydy. Ja kuinka paljon puolueet edustavat sitten kansansyviärivejä, jos kaikilla on samanlainen tausta puolueesta riippumatta puolueen johdossa. Tosin sama homma vaivaa kaikkea muutakin johtoa kuin pelkästään puoluiden johtoa tässä maassa. Erilaisilla taustoilla ei eteenpäin päästä.

Sitten mieleen tuli vielä tämä brittein saarien karavaanilaisten kierto Suomen leirintäalueella. Vaikka ko. karavaanarit olisivatkin hämärähemmoja, osoittaa taas suomalaista vahtaamiskulttuuria kytätä heidän jokainen askelkin. Suomalaisilla on jokin perimmäinen epäluulo  kiertävää elämäntyyliä kohtaan.

Kohta lähdenkin sitten Helsingin kautta Orimattilaan loman ensimmäiselle reissulle. Parturissakin pitäisi käydä, minua on alettu nimittäin kutsua jo Nuuskamuikkuseksi nykyisen hiustyylini ja kalastajanhattuni kanssa. Muikkunen on kyllä Muumilaakson upein tyyppikin, joten hyvässä seurassa ollaan.