Väsähtänyt tango

En tiedä, kuinka moni teistä on tangon ystäviä tai edes iskelmän. Itse en lukeudu kumpaakaan. Paitsi ehkä vanhemman tuotannon. Ties kuinka monennet Tangomarkkinat juhlittiin Seinäjoella. En katsonut niitä televisiosta, puhumattakaan että olisin mennyt paikan päälle. Jos jokin kärsii väsymyksestä ja ideoiden miljoonaan kertaan kierrätyksestä se on tango ja suomalainen iskelmämusiikki ylipäätään. Se on yksinkertaisesti läpeensä tylsää ja yllätyksetöntä.

Muistelin, kun Arja Koriseva voitti ko. kilpailun kauan sitten. Silloin se oli oikein megaluokan juttu. Taisi olla oikein maikkarin katsojaennätysluvutkin silloin. Nyt mediakin seuraa tangokuninkaallistouhua lähinnä velvollisuudentunnosta ja varmistaen, josko joku lukija saattuisi oikeasti vielä olevan kiinnostunut kisoista. Tangossa ja iskelmässä on säilynyt sen vanhojen aikojen status quo, mikä muualla on jo kadonnut. Ja ennen pitkää kaikki alkaa elämässä väsyttämään, jos raamit ja sanoma säilyy samanlaisena.

Pääsemme yhteen suosikkivalitukseeni. Musiikkimaailman ja erityisesti iskelmän persoonien puutteeseen. Siksi meitä kiinnostaa yhä Olavi Virran elämä ja musiikki tai kuuntelemme Irwinin parhaita ralleja. Koskapa heissä oli persoonaa ja ainutlaatuisuutta. Nyt kun katsoi tangokuninkaalliseksi haluavia olivat he samasta muotista. Naisten tulee olla nuoria, hoikkia ja pirteitä. Ja miehet ovat laittaneet vähän väriä hiuksiin nuorekkuuden saamiseksi, mutta yhtä persoonallisia kuin komppania asennossa.

Tangomarkkinat kuulemma uudistuu, mutta tapahtuman vetäjän mukaan hitaasti, että ei karkoiteta peruskuulijakuntaa. Niinpä. Tuo kuulijakunta vanhenee siinä missä demareiden kannattajakunta. Nyt oli kuulemma laulettu sentään Juicea ja jotain muutakin "yllätyksellistä" kuten Celine Dionia. Juicekin on sentään kanonisoitu Suomen viralliseksi ääneksi ja Celinekin on yhtä yllätyksellinen kuin makkaraperunat.

Ehkä Tangomarkkinoille kaivattaisiin joko paluuta oikein perinteiseen tangoon tai sitten rohkeasti muutetaan tapahtuman suuntaa, kuten vaikka Pori Jazzeilla. Ainakin nykyinen tie on loppuun käyty.

PS. Abba on esimerkki siitä, että omana aikanaan yhdentekevänä pidetty musiikki voi toisinaan muuttua ajan myötä kauniiksi sävellyksiksi ja tahkoa rahaakin melkein enemmän kuin aktiiviaikoinaan. Joten ihan menetettyä ei aikamme popmusiikkikaan ole.

Ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin viikonloppuna museossa tungokseen ja vieläpä jonottamaan. Luonnontieteellinen museo, suom. Eläinmuseo on remontin jälkeen uudistunut aika hyvään suuntaan. On tietysti surullista, että eläimet täytettyinä patsastelevat jossain, mutta sen verran innostuneelta kävijäkunta vaikutti, että ainakin tieto siirtyy, mikä lienee museoiden tarkoituskin.

Samalla keikalla käytiin tsekkaamassa Antony Corbijnin valokuvanäyttely, jossa pääasiassa oli kuvattu rock-maailman megatähtiä. Todella hyviä kuvia. Rokkareiden kasvoilta kyllä näkyi eletty elämä. Valokuvat olivat kuin parhaitakin maalausteoksia.


Kuuntelen paraikaa John Lennoni ja Yoko Onon Milk and Honey-levyä. Yokon laulu.. hmm. korkeakulttuuria...