Kirjailijoiden kärsimys kumpuaa... ja Condin kosiskeluakin
Jatketaan elokuvista. Katselin H.C.Andersenin nuoruusvuosista kertovan elokuvan ennen Heinäveden reissuani. Enpä ole vähän aikaan nähnyt yhtä pelkästään synkkää elokuvaa. Tai suorastaan ahdistavaa.
Enpä ihmettele, että Andersenista tuli satusetä nuoruusvuosiensa jälkeen, sen verran raaka kuvaus kuuluisuutta epätoivoisesti haluavan Andersenin elämästä tuossa tanskalaiselokuvassa oli. Haavellista, lapsellista ja hieman hölmöäkin Andersenia piinasi opettaja oikein olan takaan, jotta tämä unohtaisi turhan haihattelun kirjailijan urastaan. Siinä sivussa Andersenin ainoaa ystävää rangaistiin Andersenin "virheistä" kuolemaan asti.
Elokuvaa sulateltuani tuli mieleen, että täytyykö jokaisen kirjailijan kulkea kärsimystien lävitse, ennen kuin Ruma ankanpoikanen kuoriutuu. Tuntuu, että kaikki ne historiaan jääneet kirjailijat ovat käyneet hirvittäviä myllyjä ja helvettejä lävitse. Sliipatut, aikansa eliitin ja isojen kustantamojen kustannustoimittajien suosikkien pikkuviisaat ja sanakikkailun normit täyttävät kirjailijat pääsevät toki helpommalla, kun käyvät kiltisti lävitse ne vaaditut kirjoituskurssit ja muun hengailun kulttuuripiireissä odotellen omaa vuoroaan.
Toki kirjailijat vetävät itsekin vaikeuksia puoleensa, koska tuppaavat olemaan sisäänpäinkääntyneitä, ainakin nuoruudessaan niitä korskeita poikasia ja tyttösiä, jotka elämä saattaa sitten polvilleen. Sitten kun liitetään vielä kuvaan viina ja ahdistus ensiksi menestyksen saamisesta ja myöhemmin seuraavasta kirjasta paketti alkaa olla jo valmis.
Sitten sitä tapellaan kapakassa Paasilinnan tyyliin tai vaivutaan pahimmassa tapauksessa vain unohduksiin yhden kirjan ihmeenä. Kannattaa lukea muuten Tuula-Liina Variksen kirja Kilpikonna ja Olkimarsalkka Pentti Saarikoskesta, jos haluaa tietää, millaista kirjailija parhaimmillaan tai pahimmillaan voi olla.
Mieleen tuli Anderson-elokuvasta myös opetuslaitoksen ja muun yhteiskunnan vimma muokata haaveellisista ja normeista poikkeavista ihmisistä väkisin samanlaisia kuin muut. Ainakin kirjailijan on elettävä omista ajatuksistaan ja maailmoistaan. Ei ne kirjat muuten synny. Paitsi tietenkin elämällä. Ja kuten sanoin, suuret kirjailijat hakevat harvemmiten sen siloisimman tien.
Jälkikirjoitusosio: Ennen Heinäveden reissua lukaisin myös rypistyneen Metro-lehden junassa. Siinä olleen jutun mukaan nuoret ovat auttamishaluisempia kuin iäkkäämmät. Sitä enemmän, mitä kauempana auttamiskohteet ovat. He eivät halua myöskään sitoutua auttamiseen ja sen täytyy olla lyhytkestoista. No niinpä. Pätkäauttamista kai sekin sitten on.
Onnistuin sitten loman päätteeksi astumaan oikein perinteisesti naulaan. Pahin särky on ohitse, mutta kävely sujuu pidemmillä matkoilla Herr Flickin tyyliin Maanalaisesta armeijasta. Tukkakin lähti ja nuorennuin taas välittömästi parilla vuodella ulkoisesti. Ainakin omasta mielestäni. Varsinkin vanhemmat rouvat ovat kiitelleet nyt siistiä ulkonäköä. Onneksi kiharat palailevat sentään pikkuhiljaa.
Joulupukin näköinen New age-guru Radovan Karadzic saatiin sitten kiinni. Herra todistaa sen, että kansanmurhaajat eivät todellakaan kärsi syyllisyydestä, vaan voivat jopa saarnata uuden henkilöllisyyden turvin paremmasta elämästä.
Tappajien uhrit ovat myös median silmissä eriarvoisia. Tämän Keravan tragedian uhri on saanut lehdissä sivutolkulla tilaa, siinä missä tavalliset ryyppyremmien keskinäisten riitojen uhrit eivät pääse edes lehtien sivuille asti. Minusta kaikki ihmiset ovat yhtä tärkeitä, jos joutuvat henkirikosten uhriksi. Ymmärrän toki kyllä uutisnormit, mutta silti. Keravan tappaja ilmaisi halunsa päästä hoitoon syyksi tekoonsa.
Ongelma mielenterveyshoidossa on osittain siinä, että hoitoketju on niin monessa kerroksessa eri toimijoilla, ettei siitä "selväjärkinenkään" selviä. Lisäksi täysi-ikäisten hoitoonpääsy on vielä vaikeampaa kuin nuorten, kuten tässäkin tapauksessa kävi. Mistä löytyy se tahto, että mielenterveyshoito saataisiin vihdoin tässä maassa kuntoon?
Jos joku nainen on saanut huomioita miehiltä, niin ainakin Condi Suomen ulkoministereiltä. Naista on piiritetty jo yli vuoden. Toivottavasti ministerit eivät saa kohta lähestymiskieltoa. Joko Condi jo vihdoin palkitsisi sitkeät ihailijansa Suomessa ja tulisi vihdoin Suomeen? Kyllä täällä hyville sinkkutytöille löytyy maajusseja ja kaupunkijussejakin.
Muistakaa myös naiset, mistä voitte tietää olevanne raskaana. Marika Fingerroos tiesi Seiskassa kertoa olevansa raskaana, kun viina ei mennyt enää päähän.
Viinasta puheenollen. Kuka väittää, ettei Vantaalla ole perinnetapahtumia. Ensi viikolla järjestetään sekä Ankkarokki että kaljakelluntaa Keravanjoella. Kaljakellunta tosin on vielä kyseenalainen, elleivät viranomaiset ja muut säännöksien ja kieltojen tehtailijat ja elämästä kaiken spontaanin vievät ihmiset onnistu kieltämään tapahtumaa. Eiköhän jokainen ihan omalla vastuulla mene sinne kumiveneeseen kuitenkin. Samalla tavalla onnistuttiin kieltämään kondomin myyminen siideripullon mukanakin. Eikö kuitenkin kännipäissään ne irtosuhteet yleensä tapahdu kesäisin. Sehän on panimolta suorastaan vastuullista toimintaa.
Maanantaina taas töihin. Tämä loma on ollut elämäni parhaimpia ellei jopa parhain.
Kommentit
Lähetä kommentti