Täytyykö elämän ja työn olla kivaa?

Alkuviikosta katselin erästä ajankohtaisohjelmaa, jossa työttömät nuoret raahattiin Mäkkäriin työnhakuun. Sinne on kuulemma vaikea löytää ketään töihin. Yksi nuori mies päivitteli Mäkkärin olevan epäeettinen firma ja että hän ei halua mennä sinne töihin. Hän laskeskeli myös, että tienaa työttömyyskorvauksella ja toimeentulotuella enemmän.

En tiedä, olenko menettänyt sitten kaiken idealismini ja moraalini, mutta en oikein ymmärrä, että jos maailmamme on mennyt sellaiseksi, että työnkin täytyisi olla kivojen elämysten paikka. Eikö töissä käydä siksi, että sieltä saadaan rahaa. Toki mielenkiintoinen ja mukava työ on extraa. Ennen vanhaan tietysti kenelläkään ei ollut juuri varaa valita työpaikkojaan, koska mitään turvaverkkoja ei ollut.

Toisaalta ei ole meidänkään yhteiskuntamme täydellinen, jos joissain paikoissa maksetaan huonompaa palkkaa kuin mitä työttömyyskorvauksilla saa. Eipä hirveästi kannusta työntekoon. Mutta kysymys kuuluu, että onko yhteiskunnan velvollisuus kustantaa sellaisen ihmisen elämää, jolle ei eettisistä syistä työ kelpaa. Osa ihmisistä kun haluaisi epätoivoisesti töihin, mutta ei syystä tai toisesta kelpaa työnantajille.

Nykypäivänä maailma on mennyt sellaiseksi, että kaiken tulisi olla kivaa, eikä epämukavia asioita oikein haluttaisi. Elämästä ei kuitenkaan selviä vain mukavilla asioilla. Tällä hetkellä Suomessa ei työnantajat ja työntekijät oikein kohtaa. Yksi syy on se, että työntekijä on valtaosalle työnantajista pelkkä hyödyke. Jos työnantaja ei sitoudu työntekijään, ei sitä kyllä työntekijäkään tee, kun sen työpaikallaan aistii. Ulkomailta tuotu halpatyövoima ei taas oikeuksiensa ja mukavuuden perään kysele ja tekee vieläpä työn halvalla.