Kuka on ansainnut voiton - ja kenestä?


Koko elämäni ajan minua on vaivannut yksi perustavanlaatuinen ongelma. Minulla ei ole tappavaa voitonhimoa. En halua olla paras missään, eikä minua kiinnosta kilpailla kenenkään kanssa. Olen aina halunnut elää vain omaa elämääni. Jotkut ovat halunneet kilpailla minun kanssani, mutta minun ei heidän.


Ja jos joku on saanut voitonriemua voittaessaan minut jossain, se hänelle suotakoon. Minulle moinen on aiheuttanut korkeintaan hetken kiukun ja suuttumuksen. Katkera olen kenellekään vain epätoivoisimmilla hetkilläni.


Varsinkin miehen elämä on lähtökohtaisesti rakennettu kilpailulle. Eli se tarkoittaa kilpailua parhaimmista tienesteistä, asemasta sekä tietenkin naisista. Koskaan en ole tähän miesten kilpailuviettiin lähtenyt mukaan. Silti olen saanut oman osani, ehkäkin kyllä pienemmän, näistäkin asioista. Käänteet elämässäni ovat tapahtuneet useimmiten sattuman ja onnen tai epäonnen kautta.


Ihmiset valittavat, että inhoavat kilpailua, mutta silti valtaosa ihmisistä rakastaa kilpailua. Ihmisen kivuliain ja antoisin vietti on kilpailuvietti.Valitettavan iso osa rakentaa kaikesta huolimatta itseään sen mukaan, onko tiettyyn ikään mennessä hankkinut tietynlaisen asunnon tai tietynlaisen ammatin. Ja kerännyt ympärilleen riittävän laadukkaita ihmisiä tähän kilpailuviettiin.


Minä olen taas pitänyt heikoista ja haavoittuneista ihmisistä. Olisin tyytyväinen elämääni erämaamökissäkin, jos joskus löytäisin edes jonkinlaisen sisäisen rauhan. En usko, että sellaista koskaan löydän. Enkä tiedä haluanko, sisäinen rauhattomuus johtaa koko ajan uusin löytöihin, vaikka se on äärimmäisen kuluttavaa. En tuskin koskaan saa sitä tavanomaista onnea, mitä toisaalta haluan enemmän kuin mitään muuta.


Eräs henkilö sanoo aina minulle, että kaikki hyvät teot mitä teet, tuovat sinulle hyvää karmaa eli saat joskus kaikki hyvät tekosi korkojen kera takaisin. Haluaisin kyllä uskoa tähän. Olen auttanut lukemattomia ihmisiä lukemattomin tavoin elämässäni. Mutta en silti usko, että minua odottaa hyvien tekojen Shangri-La yhtään missään.


Hyvien hetkien onnen paratiisi kuitenkin odottaa. Hetken voi olla onnellinen. Sillä en halua voittaa ketään, mutta haluan näyttää olevani elämäni arvoinen.

Kommentit

Suositut postaukset