Oletko myynyt sielusi?

Tässä yhtenä iltana olin helsinkiläisessä karaokebaarissa. Toisin kuin ehkä jotkut luulevat, en luuhaa niissä alvariinsa. En osaa laulaa ja tyydyn seuraamaan muiden laulamista, mutta silloin harvoin kun minut seurueeseen kutsutaan illanviettoihin, harvoin kieltäydyn.

Joskus tuo laulu karaokebaareissa on kiusallisen huonoa, mutta joskus parempaa kuin mitä levytyssopimuksen omaavilla on. Mutta lahjakkuus ei takaa loistavaa tulevaisuutta, sen me kaikki tiedämme. Kyse kun on onnesta ja sattumastakin elämästä.

Tarkoitus ei ollut kuitenkaan kirjoittaa laululahjakkuuksista. Tuossa karaokebaarissa juttelin erään nuoremman naishenkilön kanssa. Kun kerroin hänelle olevani toimittaja, hän tokaisi, että eikö susta koskaan tunnu siltä että olisit myynyt sielusi.

En oikein ymmärtänyt, että miten minä nyt olisin myynyt sieluni. Se kun on minun ja se ei ole myytävänä. Ihmisillä on vääristynyt kuva toimittajan työstä. Näemmä kuvitellaan, että toimittajat juonittelevat päivät pitkät keksiäkseen jotain kirjoitettavaa, mikä ei ole totta.

Toimittajan työ on työtä siinä missä muukin työ. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt, mutta ei toimittajan työssä mistään sielunsa myymisestä ole kyse. Toimittajan työ ei ole niin monimutkaista kun ihmiset luulevat. Kirjoitat siitä, mitä näet ja kuulet ihmisiä kiinnostavalla tavalla. Parhaimmillasi.

Kaikki työ on eräänlaista huoraamista, jossa myyt työpanoksesi palkkaa vastaan. Sillä erotuksella tosin, että ilotytöt myyvät asiakkailleen nautintoa, vaikkakaan eivät itselleen. Harva muu työntekijä nautintoa myykään kenellekään vaan enemmän tai vähemmän innostunutta työpanostaan.

Ja harva työnantaja on kiinnostunut siitä, mitä ideologioita heidän työntekijänsä kantaa sisällään. He ovat kiinnostuneita työntekijänsä työpanoksesta, sillä siitä maksetaan. Jotenkin maailma on menossa mielenkiintoiseen suuntaan, jos työtä ei oteta vastaan sen takia, että työ koetaan epäeettiseksi, mitä se ei edes todellisuudessa koskaan ole. Ei mikään työ ole vailla ristiriitoja ja tässä kovassa maailmassa on aina vain vähemmän varaa valita.

Valitettava totuus on, että maailma on niin hullu kuin joskus jututkin ovat. Artikkeleja ei voi kirjoittaa kuin puhelinluetteloa, koska silloin ihmiset valittaisivat, että eikö journalisteilla ei ole enää munaa kirjoittaa asioista. Ja sitten kun kirjoitat rohkeasti ja mitään kumartelematta, kysytään oletko myynyt sielusi ja miksi liiottelet asioita. Eikö teille toimittajalle mikään ole pyhää.

No, hyvälle ja aidolle toimittajalle mikään ei saisikaan olla pyhää. Hänen ei tule pelätä tai kunnioittaa mitään, mikä ei ole kunnioitusta ansainnut. 

Toimittajalle ei ole mitään hyötyä sielunsa myymisestä niin kuin sillä kuuluisalla bluesmuusikolla, joka myi sielunsa kirjoittakseen parempia biisejä. Journalismi ei ole taidetta vaan se kuvaa todellisuutta. Tyylilajieroja jutuissa onneksi on vielä tänäkin päivänä toimittajilla. Toimittajatkin kun ovat ihmisiä, eivätkä toistensa kopioita toisin kun jotkut toivoisivat.