Ikuinen syyllisyys
Eilen katselin televisiosta dokumentin, muuta en oikein televisiosta jaksa katsoakaan kuin dokumentteja tai surkeita tosi-tv-sarjoja. Surkeasti menee.
Mutta tämä dokumentti oli hyvä. Se kertoi natsijohtajien jälkeläisistä tämän päivän Saksassa. Minua on aina kiinnostanut Kolmas valtakunta ilmiönä, vaikka natsiaatetta en kannata.
Kuten arvata saattaa, natsien jälkeläiset kokivat enemmän tai vähemmän syyllisyyttä sukulaistensa teoista toisen maailmansodan aikana. Herman Göringin sukulaiset olivat jopa leikanneet suvunjatkamisvärkkinsä toimintakyvyttömiksi, ettei maailmaan syntyisi lisää Göringejä.
Ei ole varmasti helppoa elää suvun teot riesanaan, mutta en oikein ymmärtänyt, miksi jälkeläiset tunsivat suurta syyllisyyttä. Eihän heillä ollut mitään tekemistä natsien hirmutekojen kanssa. Suomalaisena on vaikea ymmärtää saksalaisissa elävää syyllisyydentaakkaa. Heidät on kai kasvatettu tuntemaan syyllisyyttä isiensä tai nyt jo isoisiensä teoista.
Toinen puoli natsien jälkeläisistä, jotka eivät tässä dokumentissa tietenkään esiintyneet, uskoi sodan jälkeenkin natsiaatteeseen. Se ei sinänsä ole ihme, sillä siihen mihin ihminen kasvatetaan on vaikea koskaan täysin pyyhkiä pois. Väärä voi muuttua oikeaksi.
Lisäksi lapsi rakastaa vanhempiaan, olivat nämä millaisia hirviöitä tahansa. Keskitysleirin komentaja saattoi käydä päivän tappamassa ihmisiä, mutta leikittää omia lapsiaan illalla. Sellainen ihmismieli joskus on. Täysin jakautunut, omine oikean ja väärän käsityksineen.
Dokumentti huipentui siihen kun Auschwitzin komentajan Rudolf Hössin pojanpoika tapasi keskitysleirimuseossa Israelista tulleen nuorten vierailijajoukon. Tilanne oli toki etukäteen järjestetty, mutta jopa minua se kosketti. Paikalla ollut hengissäselviytynyt keskitysleirivanki sanoi nuorelle Hössille, että älä tunne syyllisyyttä. Se antaa toivoa, että syyllisyyden ja vihan kierre jatku loputtomiin.
Vaikka ei olisi natsien jälkeläinen, arkipäivän ihmisetkin kantavat syyllisyyttä. En usko, että Suomessa isoisiensä teoista sodassa. Suomessa kun ei tuon ajan tekoja varsinaisesti ole edes käsitelty julkisesti kuin Saksassa.
Mutta ei varmasti ole helppo olla murhaajan lapsi pieni paikkakunnalla tai jotain muuta vastaavaa. Vanha sanonta on, ettei tuomita poikia isien teoista. Näin vain tapahtuu todellisuudessa.
Itse en tunne syyllisyyttä omista teoistani tai vielä vähemmän sukulaisteni. Olen varmasti tehnyt väärin joitakuita ihmisiä kohtaan, mutta se ei ole johtunut pahantahtoisuudestani, tietämättömyydestä ehkä tai väärästä tilannearvioinnista. Minuakin kohtaan on väärin tehty, mutta en usko, että siitäkään kukaan syyllisyyttä tuntee.
Ihminen oikeuttaa usein tekonsa mitä monimutkaisemmalla itsekkäällä ajatuksella. Syyllisyys kasvaa vasta sitten kun ymmärtää tekonsa vääräksi.
Mutta tämä dokumentti oli hyvä. Se kertoi natsijohtajien jälkeläisistä tämän päivän Saksassa. Minua on aina kiinnostanut Kolmas valtakunta ilmiönä, vaikka natsiaatetta en kannata.
Kuten arvata saattaa, natsien jälkeläiset kokivat enemmän tai vähemmän syyllisyyttä sukulaistensa teoista toisen maailmansodan aikana. Herman Göringin sukulaiset olivat jopa leikanneet suvunjatkamisvärkkinsä toimintakyvyttömiksi, ettei maailmaan syntyisi lisää Göringejä.
Ei ole varmasti helppoa elää suvun teot riesanaan, mutta en oikein ymmärtänyt, miksi jälkeläiset tunsivat suurta syyllisyyttä. Eihän heillä ollut mitään tekemistä natsien hirmutekojen kanssa. Suomalaisena on vaikea ymmärtää saksalaisissa elävää syyllisyydentaakkaa. Heidät on kai kasvatettu tuntemaan syyllisyyttä isiensä tai nyt jo isoisiensä teoista.
Toinen puoli natsien jälkeläisistä, jotka eivät tässä dokumentissa tietenkään esiintyneet, uskoi sodan jälkeenkin natsiaatteeseen. Se ei sinänsä ole ihme, sillä siihen mihin ihminen kasvatetaan on vaikea koskaan täysin pyyhkiä pois. Väärä voi muuttua oikeaksi.
Lisäksi lapsi rakastaa vanhempiaan, olivat nämä millaisia hirviöitä tahansa. Keskitysleirin komentaja saattoi käydä päivän tappamassa ihmisiä, mutta leikittää omia lapsiaan illalla. Sellainen ihmismieli joskus on. Täysin jakautunut, omine oikean ja väärän käsityksineen.
Dokumentti huipentui siihen kun Auschwitzin komentajan Rudolf Hössin pojanpoika tapasi keskitysleirimuseossa Israelista tulleen nuorten vierailijajoukon. Tilanne oli toki etukäteen järjestetty, mutta jopa minua se kosketti. Paikalla ollut hengissäselviytynyt keskitysleirivanki sanoi nuorelle Hössille, että älä tunne syyllisyyttä. Se antaa toivoa, että syyllisyyden ja vihan kierre jatku loputtomiin.
Vaikka ei olisi natsien jälkeläinen, arkipäivän ihmisetkin kantavat syyllisyyttä. En usko, että Suomessa isoisiensä teoista sodassa. Suomessa kun ei tuon ajan tekoja varsinaisesti ole edes käsitelty julkisesti kuin Saksassa.
Mutta ei varmasti ole helppo olla murhaajan lapsi pieni paikkakunnalla tai jotain muuta vastaavaa. Vanha sanonta on, ettei tuomita poikia isien teoista. Näin vain tapahtuu todellisuudessa.
Itse en tunne syyllisyyttä omista teoistani tai vielä vähemmän sukulaisteni. Olen varmasti tehnyt väärin joitakuita ihmisiä kohtaan, mutta se ei ole johtunut pahantahtoisuudestani, tietämättömyydestä ehkä tai väärästä tilannearvioinnista. Minuakin kohtaan on väärin tehty, mutta en usko, että siitäkään kukaan syyllisyyttä tuntee.
Ihminen oikeuttaa usein tekonsa mitä monimutkaisemmalla itsekkäällä ajatuksella. Syyllisyys kasvaa vasta sitten kun ymmärtää tekonsa vääräksi.
Juutalaisten itsensä tuottamaa audiovisuaalista-klezmeriä. Ja se Hössin juopunut pojanpoika vaikutti aika reppanalta. Tulkkaan nyt vielä äskeisen, Täyttä paskaa.
VastaaPoistaEi varmaankaan kannata kovin pitkään miettiä noinkaan ala-arvoisesti toteutettua dokumenttia. Normaalisti rahoitettavaa ohjelmaa ei noilla eväillä edes kukaan tuottaisi, Asia on sitten erikseen, kun määrätyt tahot pitävät aihealuetta siinä määrin tärkeänä, että rahoitus ei ole ongelma.
VastaaPoistaKatsojana tunsin lähinnä myötähäpeää niin tuottajien kuin dokumentin elämänpolulta pahasti sivuun joutuneiden ihmistenkin vuoksi. Toisaalta on ymmärrettävää, että teloitettujen saksalaisvanhempien puuttuminen lapsen kehityskaaressa on vaikeata paikata. Kuitenkin selvästi päihtyneiden ihmisten kuvaaminen asiaohjelman haastattelutilanteessa ei ole millään tavoin perusteltavissa. Samoin väitteet saksalaissukujen vapaaehtoisesta steriloinnista historiallisesti tuomitun suvun sammuttamiseksi ovat röyhkeydessään pöyristyttäviä ja verrattavissa amerikkalaiseen historiantutkimukseen, joka tapahtuu perjantai-iltana autotallin rasvamontussa.
Edelleen peräänkuuluttaisin YLE:lle tiettyä tasoa ostettavaan dokumenttituotantoon. Aina ei kannata ottaa ilmaistakaan materiaalia, vaikka sitä tietyissä aihealueissa on alati saatavilla.
Katsoin itse myös saman ohjelman, sotahistoriaa sen paremmin tuntematta voisi kysyä, minkä katumustyön suoritukseen joutanevatkaan Nagasakin ja Dresdenin pommittajien jälkeläiset? Käsittääkseni II-maailmansodan uhriluku on liki 55 miljoonaa.Omia uhrejammehan me ei pahemmin itkeskelläkkään,Tammisaarikin toimii vielä varuskuntana.Ihmisen pitää katsoa tulevaan , ei menneeseen! Muuten Teemalta kyllä on tullut laadukasta ja vastuullista dokumenttia.
PoistaHistoriaa kirjoitetaan aina paljolti voittajan ehdoilla. Joskus luin Hiroshiman atomipommin pudottaneen lentokoneen miehistöstä. Moni heistä alkoholisoitui tai tappoi itsensä, vaikka tekivät tietysti vain mitä käskettiin.
Poistavaikka tekivät tietysti vain mitä käskettiin....Tuskin Höss oma-aloitteisesti kehitti keskitysleiri-järjestelmän.Eli vapauttakoon tuo mainitsemasi lauselma myös hänet, ei tarvi kenenkään silpoa genitaali-alueitaan)
PoistaEn kyllä itse kokenut, että Höss olisi ollut erityisemmin päihtynyt, ennemminkin tuskainen. Jokainen tietty kokee asian, miten kokee.
VastaaPoistaEi dokumentti ala-arvoinen ollut, ellei sitten kokenut itse aihetta tai katsantokantaa vastenmieliseksi. Mielelläni tosin olisin kuullut siinä niitä natsien sukulaisia, jotka ajattelivat toisella tavalla kuin haastatellut, mutta mitä ilmeisemmin eivät olleet suostuneet.
No joo, eipä tietenkään moni natsin lapsi tai lapsenlapsi olisi pahaa vanhemmistaan tai isovanhemmistaan sanoneet ja se on ymmärrettävää näin.
VastaaPoistaKatsantokantasi on humaani ja se on hieno lahja niile, joilla asia suodaan.
Piti useaan kertaan lukea alustuksesi artikkelista ennen kuin ymmärsin kannanottosi tähän historiallisesti erittäin vaikeaan kysymykseen. Asian kattava ymmärtäminen edellyttää useiden vuosituhansien tuntemusta ja asioiden historiallista punnitsemista tutkijan näkökulmasta. Lähestymisesi asiaan oli melko neutraali ja hyvä näin.
Täytyy kuitenkin todeta, etteivät Saksan Kansallissosialistit olleet mitenkään erityisiä tuon ajan antisemitismin pioneeereja, vaikka asia usein yleisesti lähetetyissä dokumenttiohjelmissa näin esitetäänkin, vaan he ainoastaan toteuttivat jo pitkään jatkunutta ja kaikkien toleroimaa politiikkaa, jonka mukaan ihmisissä on tiettyjä luonteenpiirteitä ja näin yhteiselämä heidän kanssaan voi jatkua vain ymmärtämällä ja hyväksymällä olemassaolevana tosiasiana. Tai sitten ei.
Se, mikä teki Saksan Kansallissosialistit uraa uurtaviksi ko. asiassa on antisemitismin niinsanottu teollistaminen. Tämä on ruma sana tässä kontekstissa, mutta teen sen tietoisesti haluten herättää hieman keskustelua, jos on tarpeen. Ellei ole, antaa asian vain olla.
Näin kuitenkin kysynkin, miksi juutalaisista ei ole historian saatossa ja jokaisen luettavissa olevien historiankirjojen mukaan yleisesti pidetty? Onko kyseessä tosiaankin Jumalamme "Valittu kansa?" Muut hyväksyivät selityksen vuosisadat. Vai onko tuo väite muuttunut modernissa jumalan olemassaoloa pelkäämättömässä maailmassamme väitteeksi, että on olemassa "erityisen lahjakkaita ihmisiä?" Jokainen voi objektiivisesti tutkia historiaa, mieluiten kritiikin siivittämänä, koska siivillään lentää aina tuhkastakin noussut fenikslintu, ja historiallinen foorumi pitää olla kaikille avoin. Se on jokaisen foorumin tarkoitus - huoli on aito.
Mitä sitten Rudolf Hössiin tulee, niin aivan sattumalta törmäsin amerikkalaiseen blogiin, jota ei minkäänlainen sananvapaus rajoita - ihme kyllä - ja sen suomenkieliseen reinkarnaatioon "Toinen näkemys". Tämä kuulunee kategoriaan "Historiallinen revisionismi". Kuten on jo mainittukin aiemmin, historia on aina voittajien historiaa; jo nuoruudessa tuonaikainen lukion vanhan kaartin opettaja korosti useaan otteeseen asiaa.
Toinen Näkemys valottaa tapaus Hössiä aivan uskomattomalla tavalla. Tuonkaltaista historiallista uudelleen pureskelua en ole koskaan aiemmin suomen kielellä tavannut. Lisäksi mestarilliset käännökset, viiteluettelot ja selitykset ovat aivan omaa luokkaansa.
Siis, kyllähän tuo Hössin omaelämänkerta minullakin on hyllyssä ollut kohta kolmekymmentä vuotta mutta tuota satunnaista ostosta täytynee nyt lukea aivan suurennuslasin kanssa.
Kiitos, tämä on ollut hieno blogi. Kiitos ja Anteeksi! Edellämainittu siitä jos olen pahoittanut jonkin mielen. Joskus on kuitenkin pakko sanoa asiat sinällään ja suoraan. Nimetön nimimerkkini ei palaa enää.
Kevät on melko selvästi jo alkanut. Nauttikaamme, kaikki lukijat ja kaikki ne joita olasta kädellä tartumme, taas tähänkin kevääseen!
Palaa toki vaan, jos siltä tuntuu. Tuossahan olet aivan oikeassa, että antisemitismi ei ollut saksalaisten yksinoikeus. Esim. Baltian maista juutalaiset tuhottiin lähes täysin ja nimenomaan paikallisten myötävaikutuksella. Samaa tekivät länsieurooppalaisetkin, kuten ranskalaiset.
VastaaPoista