Ihmiset ja sudet, joskus vielä ystäviä
Olen vieraantunut luonnosta siinä missä valtaosa kaupunkilaisista on. Kukapa ei kauniista luonnosta ja maaseudusta tykkäisi. Ainoat pidemmät ajat kun sananmukaisesti olen luonnonkeskellä elänyt rajoittuvat kuitenkin armeijan metsäleireihin ja siinä vitutuksessa pimeys, pakkanen ja lumi eivät tunnu kokemisen arvoisilta asioilta.
Luontoa ovat sudetkin. Ei ole vuotta, ettei susisotaa käytäisi jossain päin Suomea. Tarkistamatta tietoa mistään, muistelisin, ettei susia ole Suomessa montaa sataa. Intohimoja ne herättävät ihan eri sfääreissä kuin muut suurpedot karhut, ahmat ja ilvekset. Jos ei noitakaan tallustelijoita paikoin rakasteta, niin susia suorastaan vihataan.
Ennen kuin maalla asuvat lukijani sätitte minua Helsingin keskustassa asuvaksi tyypiksi, jonka on helppo sättiä susivastaisia ihmisiä lahtaajiksi niin kerron, että ymmärrän kyllä tuskanne. Ei minuakaan sykähdyttäisi takapihalla koiraani norkoileva susi tai roskiksia penkova karhu. Suurpedot ovat metsäneläimiä ja sinne ne kuuluvat, eikä ihmisten takapihoille.
Mutta uskomatonta on, että Suomen kokoisessa maassa ei tunnu riittävän tilaa sekä susille että ihmisille. Asutus kun ei Suomessa tunnu ainakaan levittäytyvän uusille alueille, pikemminkin ihmiset sulloutuvat entistä pienemmille alueille.
Susisodassa taitaakin olla kyse pelkän susipelon lisäksi tietynlaisesta kapinasta tyyliin, että meitähän ei herrat komentele, me tiedetään, mitä niiden susien kanssa pitäisi tehdä. Suomalaiseen tyyliin minkäänlainen järkevä keskustelu ei luonnistu susien ystävien ja susien vihaajien kesken. Molemmat pysyvät asemasodassa kuopissaan.
Susiongelmaa ei yhtään paranna sekään, että susien jokainen liike raportoidaan paikallislehdissä ja nykytekniikalla kai jo Facebookissakin, sitten kun hommaa vähän paisutellaan, hysteria on valmis. Kuitenkaan susi ei ole vahingoittanut ihmisiä miesmuistiin. Kai susipelko periytyy sukupolvien takaa, enkä kiistä, ettenkö itsekin säikähtäisi, jos susi yllättäen vastaani tallustelisi.
Eläimiä luokitellaan siinä missä ihmisiäkin kivoihin ja vähemmän kivoihin. Ja aivan samalla tavalla kun vähemmän kivoja ihmisiä ei haluta naapurustoon ei haluta tiettyjä eläimiäkään. Paikkansa luonnossa niillä on silti, meillä ihmisillä ei ole oikeutta päättää, minkälaiset eläimet ansaitsevat elää ja minkälaiset eivät.
Luontoa ovat sudetkin. Ei ole vuotta, ettei susisotaa käytäisi jossain päin Suomea. Tarkistamatta tietoa mistään, muistelisin, ettei susia ole Suomessa montaa sataa. Intohimoja ne herättävät ihan eri sfääreissä kuin muut suurpedot karhut, ahmat ja ilvekset. Jos ei noitakaan tallustelijoita paikoin rakasteta, niin susia suorastaan vihataan.
Ennen kuin maalla asuvat lukijani sätitte minua Helsingin keskustassa asuvaksi tyypiksi, jonka on helppo sättiä susivastaisia ihmisiä lahtaajiksi niin kerron, että ymmärrän kyllä tuskanne. Ei minuakaan sykähdyttäisi takapihalla koiraani norkoileva susi tai roskiksia penkova karhu. Suurpedot ovat metsäneläimiä ja sinne ne kuuluvat, eikä ihmisten takapihoille.
Mutta uskomatonta on, että Suomen kokoisessa maassa ei tunnu riittävän tilaa sekä susille että ihmisille. Asutus kun ei Suomessa tunnu ainakaan levittäytyvän uusille alueille, pikemminkin ihmiset sulloutuvat entistä pienemmille alueille.
Susisodassa taitaakin olla kyse pelkän susipelon lisäksi tietynlaisesta kapinasta tyyliin, että meitähän ei herrat komentele, me tiedetään, mitä niiden susien kanssa pitäisi tehdä. Suomalaiseen tyyliin minkäänlainen järkevä keskustelu ei luonnistu susien ystävien ja susien vihaajien kesken. Molemmat pysyvät asemasodassa kuopissaan.
Susiongelmaa ei yhtään paranna sekään, että susien jokainen liike raportoidaan paikallislehdissä ja nykytekniikalla kai jo Facebookissakin, sitten kun hommaa vähän paisutellaan, hysteria on valmis. Kuitenkaan susi ei ole vahingoittanut ihmisiä miesmuistiin. Kai susipelko periytyy sukupolvien takaa, enkä kiistä, ettenkö itsekin säikähtäisi, jos susi yllättäen vastaani tallustelisi.
Eläimiä luokitellaan siinä missä ihmisiäkin kivoihin ja vähemmän kivoihin. Ja aivan samalla tavalla kun vähemmän kivoja ihmisiä ei haluta naapurustoon ei haluta tiettyjä eläimiäkään. Paikkansa luonnossa niillä on silti, meillä ihmisillä ei ole oikeutta päättää, minkälaiset eläimet ansaitsevat elää ja minkälaiset eivät.
Kommentit
Lähetä kommentti